perjantai 10. helmikuuta 2017

Kunnallisvaalit 2017 - ovatko ehdokkaat vain kauppatavaraa ?




Olen seurannut politiikkaa ja Suomen yhteiskunnallista kehitystä n. 35 vuotta osallistumalla
aktiivisesti kunnallisvaaleihin, eduskuntavaaleihin ja europarlamenttivaaleihin.
Ensimmäisen lehtikirjoituksen keskisuomalaiseen taisin tehdä nimimerkillä 1979.

Jo 80 – luvulla keskittyneen puoluepolitiikan kritiikki oli armotonta. Silloin keskusteltiin suorasta demokratiasta ja niinpä olin perustamassa Keski- Suomen vihreitä, joiden tarkoitus oli koota
saman sateenvarjon alle erilaiset vaihtoehtoliikkeet.
Minusta tuli sitten Keski-Suomen vihreitten puheenjohtaja ja myös vihreä kaupunginvaltuutettu.

Koska meillä ei ollut puolueorganisaatiota, eikä oltu järjestäytyneitä, nykyisen Vihreän Liiton oli
helppo kampittaa koko idea. 
Niin sitä sitten kävi, että jossain vaiheessa kokoukseen tuli Vihreän Liiton tuntematonta aktiiviporukkaa, joka valtasi koko homman.
Olin ollut tyrmistynyt, samoin muu entinen aktiiviporukka, joka jäi kokonaan pois toiminnasta.

Puoluetoiminnan aika oli ohi, - jo 80 luvulla !!!
Edesmennyt ystäväni Liisa Saarnivaara ja Jorma Soini sopeutuivat Vihreän liiton puolueorganisaatioon ja jatkoivat puolueessa ja maalaiskunnan valtuustossa.

Jos ei ymmärrä historiaa eikä menneisyyttä, ei voi ennakoida tulevaa.  Olin jo 80 – luvulla ennakoinut keskittyneen vallankäytön johtavan perikatoon.

Niinhän siinä sitten kävi:
Kepun uusliberalistisen, äärioikeistolaisen eliitin mm. Esko Ahon ja valtamedian Aatos Erkon johtaman hesarin ja muun valtalehdistön tuella yhteistuumin dumpattiin Bilderberg- eliitin järjestösopimuksena syntynyt Eu – vallankaappaus.
Ilman perustuslakituomioistuinta ketään ei saatu syytteeseen ja vallankaappaus vilahti kuin vesi hanhen selästä.  

Eu- vallankaappauksen jälkeen alkoi nopea hyvinvointivaltion alasajo.
Itsenäisyyden menetyksen jälkeen  jäljelle jäi näennäisdemokratia, totalitaarinen uusliberalistinen yksipuoluejärjestelmä.

Heti vallankaappauksen jälkeen koko valtion kansallisvarallisuus, valtion yhtiöt ja eläke- ym finanssitalous inventoitiin, yhtiöitettiin ja yksityistettiin ja vietiin pörssiin.
Todellinen talousvalta siirtyi yhtiöihin, joiden salassapitovaatimusten mukaan entisestä kansallisvarallisuudesta kitkettiin kaikki parlamentaarisen kontrollin mahdollisuudet.
Pieni sisäpiirin eliitti johtajineen rikastui yksityistämisen ja yhtiöittämisen jälkeen suunnattomasti optioilla ja osakkeilla, mutta valtiolle jäi luu käteen.

Nyt entinen Suomen kansallisvarallisuus on jo hävitetty tai myyty taivaan tuuliin.

Kun markka meni, vaikka ei edes markan syrjäyttämisestä ole vieläkään eduskunnan päätöstä, myös demokratia meni.

Valta ei enää kuulu kansalle, vaan yksityispankkien velkaeurolle.  Sipiläkin kumartaa vielä euroa :
- pääministeri kertoi valtion ottavan lisävelkaa taas vain 
2,5 miljardia euroa. 
ps. 
Suomen valtion velka 106 miljardia euroa:  http://www.velkakello.fi 

Mitä merkitystä on Perustuslailla ja kansan suvereeniteetilla, jos sen toteutumista ei valvo riippumaton Perustuslakituomioistuin ?

Mitä merkitystä on millään vaaleilla, jos uudet puolueet ovat jo lähtökohtaisesti ja ikuisesti epätasarvoisia ?
Vieläkään eduskuntaan kuulumattomat vaihtoehtopuolueet eivät saa minkäänlaista puoluetukea.
Eduskuntapuolueet korottavat puoluetukea vain itselleen säännöllisin väliajoin.
Puoluekorruptio jatkuu entistä julmemmin, kun pakallisesti myös jotkut kaupungit myöntävät ehdokkaille puoluetukea.  Sen lisäksi suuryhtiöiden vaalitukirahat on edelleen avaamatta.

Vaihtoehtoja nykyiselle äärikapitalistiselle EU:lle ei vielä ole Suomen eduskunnassa.
Ja mitenkäs niitä tulisikaan, kun koko yksityisomisteinen ja markkinavetoinen valtamedia on samassa juonessa mukana rahastamassa ehdokkaita ja puolueita !?

Mitä suuremmat mainokset, sitä enemmän ääniä ?

Olen kirjoittanut mm. Keskisuomalaisessa –79 lähtien.
Jossain vaiheessa olin iloisesti yllättynyt lehden linjasta, kun sinne tuli kaikille avoin vapaa verkko.
Kävi kuitenkin ilmi, että sananvapaus oli vain näennäistä.
Pienpuolueitten edustajien vaalien aikaisia kirjoituksia häirittiin verkossa rajusti.
Nämä henkilökohtaisuuksiin menevät häiriköijät toimivat moderaattorin suojeluksessa ilman mitään sääntöjä. 
Ihmekös tuo ?
Voiko yksityisomisteinen media olla koskaan vapaa tai puolueeton, koska sen pitää varmistaa omistajien voitot ?

Sananvapaus on demokratian kulmakivi.
Mm. Keskisuomalainen konserni on lopettanut jo useita vuosia sitten ”vapaan verkon; omat aloitukset ja paikallisuuden. 
Siitä huolimatta esim. Keskisuomalainen pyörittää kaikki vaalit mainostulojen ehdoilla omaan taskuun.  Lehdellä on oma vaalikone, jossa varmistetaan, ettei ehdokkaatkin ovat vain kauppatavaraa.
Ehdokkaat saavat näkyvyyttä mainoksilla ja mielipidekirjoituksilla, mutta vain niille tilaajille,  jotka maksavat.
Mielipidekirjoittajat eivät saa mitään palkkaa kirjoituksistaan, vaikka olisivat ehdokkaita ?

Itse olen boikotoinut Keskisuomalaisen vaalikonetta jo vuosikausia.
Jouduin perustelemattomien bannien kohteeksi pitkäksi aikaa.
Myös Savon Sanomissa monia vuosia kestänyttä bannaamista perusteltiin  väärällä profiililla.

Ilman avoimia ja demokraattisia vaaleja, ilman todellista sananvapautta eduskuntavaalit, kunnallisvaalit ovat vain markkinavoimien sirkustemppu, jolla varmistetaan, ettei mitään muutu.

Kauanko tätä vielä kestää ?
Katsonko suomalaisen yhteiskunnan romuttamista ja romahdusta vain vierestä,

kun koko poliittinen järjestelmä on umpikujassa ja umpikujaa pönkittävä valtamedia on siirtynyt ilman sananvapautta keinottelevaksi pörssiyhtiöksi, jossa vain raha ratkaisee ?

Ei kommentteja: