sunnuntai 14. tammikuuta 2024

Onko Yhdysvalloissa tapahtunut jo sotilasvallankaappaus

  

Yhdysvaltojen sotilasvalta onnistui militarisoimaan ja kaappaamaan myös perä-Pohjolamme. Valtaeliitti rinta rottingilla on helpottunut, kun vastuu ulko- ja turvallisuuspolitiikasta luovutettiin ylivelkaantuneelle miehittäjälle, jonka rahavaikeuksista ei huolta kanneta. Ehkä pitäisi? Rahat Yhdysvalloilta ja Suomelta ovat jo loppu. Enää jääkin yksi kysymys: - kuka ja miten rahoittaa Yhdysvaltojen päättymättömiä sotatoimia? Johtaako maailmaa Yhdysvaltojen syvävaltion sotilasjuntta Natoliittolaisten tuella? 

Illuusio Amerikan ylivallasta on jo murskaantumassa sitä mukaa kun ihmiset heräävät ja tietoisuus sotaterrorista lisääntyy. Yhdysvaltojen ja Israelin kimppakyyti palestiinalaisten kansanmurhassa Yhdysvaltojen aseilla on avaamassa viimeistenkin nukkuvien silmät. 

Kun kommunismi hävisi Venäjän hajottua, olisi luullut, että jenkkien sotainto olisi laantunut ja Amerikka olisi laittanut oman sisäpolitiikkansa vihdoin kuntoon. Tapahtui päinvastoin ja Nato laajeni entisiin Varsovan liiton maihin. Globaalikapitalistiselle imperialismille ei mikään riitä. Nyt Yhdysvaltojen johdossa koko maailmaa odottaa sotatoimien eskaloituminen Ukrainan ohella myös Lähi-Idässä.

Kuinka kauan vielä kestää, ennen kuin kansat heräävät tästä painajaisesta, irrottavat käsirautansa ja nousevat ydinaseiden ja joukkotuhoaseiden orjuudesta, joilla globaalikapitalistinen maailmanvalta varmistetaan? Jotta ymmärtäisi nykyisyyttä, on perattava myös Yhdysvaltojen menneisyyttä.

Rahan orjuus vai kansalaisoikeudet

Uncle Sam, US, uusi isäntämme syntyi 4.7.1776. Legendaarinen Abraham Lincoln oli Yhdysvaltojen idealistinen presidentti vuosina 1861 -1865. Lincoln uneksi koko kansan vapaudesta ja halusi presidentiksi noustessaan lopettaa orjuuden. Lincoln ymmärsi, että orjuuden poistamiseksi kansakunnan on ensimmäiseksi varmistettava valtion ylin valtaoikeus omaan rahaan ja sen hallintaan ja kontrolliin: ”Tyydyttääkseen valtion rahantarpeen ja kansalaisten ostovoiman valtion tulisi itse voida luoda oma rahansa. Etuoikeus omaan rahaan ja sen hallintaan ei tarkoita ainoastaan valtion ylintä valtaoikeutta vaan myös valtion suurta mahdollisuutta. Omaksumalla nämä periaatteet veronmaksajat tulevat säästämään valtavia summia rahaa, jotka muuten menisivät korkojen maksuun. Näin raha lakkaa olemasta ihmiskunnan herra ja siitä tulee sen palvelija."

Abraham Lincolnin unelma ei toteutunut. USA lankesi presidentti Wilsonin kaudella yksityisten pankkien ansaan, näiden setelipainomonopoliin ja ikuiseen velkavankeuteen yksityispankkien orjuudessa. Nykyinen järjestelmä sai muotonsa Woodrow Wilsonin presidenttikaudella joulukuun 23. päivänä vuonna 1913. Tuolloin kahdelletoista yksityisen pankin koalitiolle annettiin rahan painamisen monopoli. Jälkeenpäin presidentti Wilson ymmärsi menneensä ansaan. Yksityisomisteinen Federal Reserve (FED) oli järjestelyssä nostettu kaiken lainsäädännön ja parlamentaarisen kontrollin yläpuolelle, samalla kun sen omistus-suhteet oli julistettu salaisiksi. Myös monet myöhemmät Yhdysvaltojen presidentit halusivat oman kansallisen keskuspankin, mutta hanke epäonnistui. Presidentti J.F Kennedy suunnitteli myös kansallista keskuspankkia, jonka hän olisi perustanut hopeakannalle, mutta Kennedy murhattiin. Ja niinpä tänäkin päivänä kapitalistisen maailman esikuvana Yhdysvaltojen pankkisysteemin malli sanelee globaalit finanssimaailman ehdot.

Presidentti Wilson katui: "Olen tahtomattani tuhonnut maani. Mahtavaa teollisuusvaltiotamme ohjaa nyt sen rahajärjestelmä. Rahajärjestelmämme on vahvasti keskittynyt. Kansakunnan kasvu ja kaikki toimemme ovat vain muutamien miesten käsissä. Meistä on tullut yksi huonoiten johdetuista, täydellisimmin kontrolloiduista ja dominoiduimmista hallituksista sivistyneessä maailmassa. Hallitus ei edusta enää vapaata mielipidettä, vakaumusta ja enemmistöpäätöstä vaan pienen dominoivan ryhmän mielivaltaa ja painostusta."

Yhdysvaltojen FED, Federal Reserve (valtion varanto) ei ole valtion keskuspankki, vaan yksityisomisteinen keskuspankki. FED ylläpitää ja hallinnoi kansakunnan valuuttajärjestelmää, eikä se ole tilivelvollinen toimistaan kenellekään.

Suomi sai itsenäistymisensä jälkeen oman keskuspankin ja oman rahan. Nousimme omalla rahalla pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi, kunnes oma keskuspankki ja markka tuhottiin EY-asetuksella valtiopetoksellisesti Mauno Koiviston toimesta EU-liittymissopimuksella. Sen jälkeen myös Suomi alkoi velkaantua ja on nyt korviaan myöten veloissa ja kansantalous tuhottu. Jos olisimme pysyneet rahapoliittisesti suvereenina valtiona, emme olisi voineet ajautua nykyiseen velkavankeuteen ja maksukyvyttömyyteen, koska olisimme rahoittaneet kulutuksemme oman keskuspankin avulla.

Valtiot ovat rahapoliittisesti suvereeneja, kun niillä on oma valuutta, jossa ne velkaantuvat, oma keskuspankki ja kelluva valuuttakurssi.

Kun FED luo rahaa Yhdysvaltojen valtiolle, syntyy velkasuhde, jossa pankki toimii velan antajana ja valtio velallisena. Tämä järjetön yhdistelmä levisi myös Bilderberg- eliitin järjestösopimuksena Eurooppaa. Euroopan kansat vaihtoivat kansalliset valuuttansa euroon. Euro ja yksityispankkien hallinnoima dollari ovat väärää rahaa ja pyramidihuijaus, jonka turvin Euroopan kansantaloudet on ylivelkaannutettu ja tuhottu. Ylikansallisilla vapailla markkinoilla isot syö pienet.

Kun Suomen entinen yhteinen kansallisvarallisuus ja koko julkisinfra on myös yksityistetty kapitalistisiin pelisääntöihin ja siirretty yksityisiin taskuihin ja/tai sieltä suoraan ulkomaiseen omistukseen, ei verotuspohjaa ole enää syntynyt hyvinvointipalvelujen rahoittamiseksi. Yksikään nykyisistä politiikoistamme ei edes ymmärrä koko asiaa.

Jos aiomme vielä pelastaa maamme, joudumme tutustumaan lähihistoriaamme ja tekemään ne toimenpiteet päinvastoin, mitä EU-vallankappauksessa tapahtui. Ts. joudumme ensi töiksi kansallistamaan jo yksityistetyn kansallisinfran ja estämään Suomessa toimivan yritysten voittojen valumisen ulkomaisiin taskuihin.

Milloin globaali rahapoliittinen finanssikupla puhkeaa

Milloin maailma herää ja ymmärtää nykyisen globaalin pankkiterroristisen finanssipolitiikan hirvittävän huijauksen? Kun yksityinen ihminen painaa väärää rahaa, siitä joutuu vankilaan. Kun yksityisomisteiset maailman suurimmat pankin luovat rahaa, luotottavat sen ja tekevät miljardibisnestä ilman tuotantokustannuksia tyhjästä nyhjäisemällä, nämä rikolliset palkitaan luotottamaan ja ylivelkaannuttamaan koko maailmaa? Rahan valta on orjuuttanut koko ihmiskunnan ja on sen nykyinen vaarallisin harhausko. Raha on hyvä renki, mutta huono isäntä! Edes sotia ei saada loppumaan, ennen kuin Yhdysvaltojen ja Euroopan maiden sotiminen ja  velkaannuttaminen lopetetaan väärällä rahalla. Kun luovumme väärästä rahasta, palautamme kansalliset valuutat ja omat keskuspankit, lunastamme takaisin myös jo menetetyt kansalais- ja ihmisoikeutemme.

Eurooppa ja Yhdysvallat sotivat velaksi

Globaalikapitalistinen maailma on valmistautumassa sotiin kaikilla rintamilla. Mistä rahat? Suomessa Puolustusministeriön hallinnonalan määrärahataso vuonna 2024 on n. 6 miljardia euroa, samalla kun Orpo varautuu kiristämään kansakunnan budjettimenoja leikkaamalla menoja entistä enemmän. Mitkään leikkauksetkaan eivät enää riitä. On otettava entistä enemmän velkaa. Suomi elää velaksi ja sotii velaksi ja vieläkään kukaan ei herää miettimään miten rahapoliittisia rakenteita olisi muutettava kansantalouden pelastamiseksi. 

Sama juttu Washingtonissa, mutta paljon suuremmissa ja hämärämmissä mittakaavoissa. Professori Linda J. Bilmessin tutkimukset ovat jo paljastaneet Yhdysvaltojen julkishallinnon budjetointiin ja mammuttimaisiin sotilasbudjetteihin liittyvää huijausta. Bilmesssin tutkimuksissa on selvinnyt, että Yhdysvaltojen sotilasbudjetit on osoitettu ”haamuille".

Onko näillä haamubudjeteilla suora yhteys Yhdysvaltojen itsenäisesti toimivaan Pentagonin sotateolliseen kompleksiin, CIA:an ja pimeään pankkiluototukseen, minkä seurauksena Yhdysvalloissa salaisesti toimiva Deep State- syvävaltio,  raha-ja sotilasvalta toimivat salaliitossa ja hallinnoivat koko maailman sotatoimia, samalla kun Yhdysvaltojen virallinen, ylivelkaantunut poliittinen järjestelmä on jo kokonaan halvaantunut? Onko Yhdysvalloissa tapahtunut jo sotilasvallankaappaus?

Linda Bilmess:

9/11 jälkeisten sotien rahoittaminen

Toisin kuin kaikki aiemmat Yhdysvaltain sodat, vuoden 2001 jälkeiset  9/11- sodat on rahoitettu ilman korkeampia veroja tai ilman sotabudjettileikkauksia erillisellä budjetilla, joita on kutsuttu "haamubudjetiksi". "Ghost Budget" viittaa varoihin, jotka on myönnetty ihmisille, paikoille tai projekteille, jotka ovat osoittautuneet haamuiksi. Ghost-budjeteilla on ollut kauaskantoisia vaikutuksia 9/11:n jälkeisten sotien käymiseen, sekä tämän päivän puolustuspolitiikkaan."

"Ghost Budget" oli Yhdysvaltain historian suurin budjettipoikkeama, josta tuli uusi normaali. Ennen syyskuun 11. päivää Yhdysvaltain sodat rahoitettiin korkeampien verojen ja budjettileikkausten yhdistelmällä, ja ne rahoitettiin enimmäkseen tavanomaisesta puolustusbudjetista. Kolmannes ensimmäisen maailmansodan kustannuksista ja puolet toisen maailmansodan kustannuksista katettiin korottamalla veroja. Toisen maailmansodan aikana presidentti Franklin D. Roosevelt kuvaili verojen maksamista "isänmaallisena velvollisuutena", koska hän nosti yritysten veroja, määräsi "varallisuusveroa", korotti perintöveroa ja laajensi tuloveronmaksajien määrää noin 80 prosenttiin.

9/11 sodan jälkeen sodat on rahoitettu velaksi

9/11 sodan jälkeinen rahoitusmalli oli täysin erilainen. Ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain vapaussodan jälkeen sodan kustannukset katettiin lähes kokonaan velalla. Sodan aikana ei ollut veronkorotuksia tai menoleikkauksia. Päinvastoin: presidentti George W. Bush ei suinkaan vaatinut uhrauksia, vaan alensi liittovaltion veroja vuonna 2001 ja uudelleen vuonna 2003, kun Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin. Presidentti Donald Trump alensi veroja edelleen vuonna 2017. Kaiken kaikkiaan liittovaltion verot laskivat 18,8 prosentista suhteessa BKT:hen vuonna 2001 16,2 prosenttiin vuoden 2020 alkuun mennessä. Samaan aikaan yleisön hallussa oleva liittovaltion velka kasvoi 3,5 biljoonasta dollarista 20 biljoonaan dollariin. Sotamenot vaikuttivat tähän kasvuun vähintään 2,2 biljoonaa dollaria.

Rahoitusstrategia ei ollut vain ennennäkemätön, vaan myös budjettimekanismi, jolla hyväksyttiin 9/11 sodan jälkeiset valtavat menot. Se poikkesi radikaalisti menneisyydestä. Kaikissa aiemmissa konflikteissa Yhdysvallat maksoi sodat osana säännöllisiä puolustusmäärärahojaan (puolustuksen "perusbudjetti") alkuperäisen (1-2 vuoden) ylimääräisten "hätärahoituslaskujen" jälkeen. Sitä vastoin kongressi maksoi koko vuosikymmenen tilivuodesta 2001 vuoteen 2011 Irakin ja Afganistanin konflikteista "hätätapauksina", joilla ei ollut vakavaa lainsäädännöllistä tai toimeenpanovaltaista valvontaa.

Kongressi jatkoi "hätälisärahoituksen" säätämistä, vaikka sotaponnistelut laajenivat. Yhdysvallat lähetti Irakiin 130 000 sotilasta vuonna 2003. Vuoteen 2009 mennessä Irakissa ja Afganistanissa oli 187 200 yhdysvaltalaista ja vastaava määrä sotilasurakoitsijoita, ja lähes 500 Yhdysvaltain sotilastukikohtaa oli perustettu eri puolille Irakia, mutta konfliktia rahoitettiin edelleen "hätätilanteena".

Miten Ghost-budjettia perusteltiin?

Taloudelliset olosuhteet olivat suotuisat budjettikikkailulle. Toisin kuin aikaisemmat sodat, 9/11:n jälkeiset konfliktit tapahtuivat vapaasti virtaavien kansainvälisten pääomamarkkinoiden aikakaudella. Tämä tarjosi Yhdysvaltain valtiovarainministeriölle pääsyn syvään ja maailmanlaajuiseen pääomapooliin, mikä helpotti suurten summien lainaamista vaikuttamatta negatiivisesti kustannuksiin. Se oli myös historiallisen alhaisten korkojen aikaa. 10 vuoden valtion joukkovelkakirjalainojen reaalikorot (nimelliskorko miinus inflaatio) laskivat vuoden 2001 alun 3,4 prosentista negatiiviseksi (-0,4 %) vuoden 2021 alkuun mennessä, mikä on alimmillaan 40 vuoteen. Näin ollen valtiovarainministeriö pystyi lainaamaan biljoonia dollareita maksaakseen sotien ja samanaikaisesti rahoittaakseen vuosien 2001 ja 2003 veronalennuksia ilman, että sillä olisi ollut olennaista vaikutusta vuosibudjetin kautta maksettavan velanhoidon määrään. Vuoteen 2017 mennessä julkinen kokonaisvelka oli yli kolminkertaistunut, mutta velanhoitomaksujen prosenttiosuus vuotuisista budjettimenoista oli laskenut 6,6 prosenttiin, kun se oli 8,5 prosenttia liittovaltion budjetin menoista tilikaudella 2002. Käteiskulujen osalta tämä tarkoitti, että Yhdysvallat maksoi vain hieman enemmän korkoja vuonna 2017 kuin vuonna 2002 (268 miljardia dollaria vs. 232 miljardia dollaria vuonna 2018). Lainaus tuntui lähes kivuttomalta.

Ikuisen sodan vaikutukset

Ghost- budjetti tarjosi mahdollisuuden lainata ja kuluttaa lähes rajoittamattomasti yli varojen kahden vuosikymmenen ajan. Uusien verojen puuttuminen eristi yleisön sotien kohonneilta kustannuksilta ja mursi odotuksen siitä, että sodissa väistämättä olisi lisättävä veroja. Kyky jatkaa lainaamista ja kuluttamista minimaalisella valvonnalla antoi Yhdysvalloille mahdollisuuden jatkaa taistelua loputtomiin.

Ghost budjetti heikensi myös päävipua, jolla kongressi ylläpitää sodan hallintaa, nimittäin kukkaron hallintaa. Lykättyjen menojen, heikon valvonnan, sodan kustannusten määritelmän laajentamisen ja helposti saatavilla olevan lisärahoituksen yhdistelmä lievensi paineita ylläpitää budjettikuria sotilasmenojen suhteen. Kongressi järjesti vähemmän kuulemistilaisuuksia ja presidentit pitivät vähemmän julkisia puheita sodasta verrattuna aikaisempiin konflikteihin. Ja varojen helppo saatavuus uusiin puolustusohjelmiin rohkaisi peräkkäisiä hallintoja näkemään maailmaa "Pentagonin linssin läpi", joka pitää sotilaallista väliintuloa ulkopolitiikan oletusvaihtoehtona.

Ghost budjetin perintö on nyt se, että raha ei enää ole vakava pelote sodalle. Tähän mennessä 99 % Yhdysvaltojen Ukrainalle antamasta avusta on rahoitettu ylimääräisillä hätärahastoilla – mikä tarkoittaa, että menot ovat 840 miljardin dollarin säännöllisen puolustusbudjetin lisäksi. Bidenin hallinto on pyytänyt kongressia hyväksymään vielä 106 miljardin dollarin hätärahoituksen Lähi-idän, Ukrainan ja muiden alueiden hyväksi. Huolimatta minkä tahansa yrityksen ansioista Ghost Budjetin käyttö helpottaa taistelujen pidentämistä hinnalla millä hyvänsä.

Kiitos Linda Bilmessille!

Yhdysvaltojen erillisellä velkavetoisen sotabudjetin haamulla on kikkailtu kansakunnan piikkiin ehtymätön Deep Staten sotateollisen kompleksin  ja pankkidiktatuuriin peliautomaatti. Ankkalinnan Deep Staten karhukopla Pentagonissa ja Washingtonissa on ottanut niskalenkin myös pankkiirina toimivan Roope Ankan sijoitusyhtiöiden huikeista pääomista. Yhdysvaltojen taistelut ja sotatoimet eivät lopu, niin kauan kun lisävelkaa myönnetään entistä tappavampaan tahtiin!?

Globaalikapitalismi on selättänyt jo kaikki ihmisoikeudet, kansainväliset oikeusjärjestelmät ja muuttunut silmiemme edessä ydinasediktatuuriksi, jota ylläpidetään rajattomalla yksityispankkiirien luototuksella. Dollarin asema maailman reservivaluuttana pitää vielä toistaiseksi amerikkalaisten luottoluokituksen kaikkein korkeimmalla tasolla. 

   

Rauhaa rakentavat ihmiset varautuvat nyt kansannousuihin, pelastamaan ja palauttamaan  demokraattiset oikeusvaltioiden pelisäännöt; ihmisoikeudet, oman rahan ja oman keskuspankin oikeudenmukaisen maailman rakentamiseksi nykyisen sota- ja ryöstötalouden raunioilta.

 

https://sinikkatyynela.blogspot.com/2012/03/rahan-orjuus-vai-kansalaisoikeudet.html

https://www.globalresearch.ca/ghost-budget-how-america-pays-endless-war/5846002

https://mvlehti.net/2024/01/15/fed-ja-syva-valtio-onko-yhdysvalloissa-tapahtunut-sotilasvallankaappaus-kolumni/

7 kommenttia:

  1. Oletko Sinikka huolestunut Venäjän tilanteesta lankaan? Sen asian kysyminenkö on väärin?

    VastaaPoista
  2. Voisitko itse kirjoitella huolesi Venäjän tilanteesta, jos haluat kommentoida asian vierestä?

    VastaaPoista
  3. Sinä arvostelet USA:ta ja länsimaita. Levität näkemyksiäsi MV-julkaisunkin kautta ja se taas on kyllä täysin venäjämielinen toimija.

    Olisi reilua, että kertoisit selkeästi ja puolueettomasti näkemyksesi myös Venäjästä. Onko se jotenkin vaikeaa sinulle?

    Ylipäätään ottaen olisi rehellistä ja avointa KESKUSTELLA väitteistäsi, kun sinä kerran annat mahdollisuuden kommentoida tekstejäsi. Jos et halua saada palautetta, kommentointi kannattaa estää - ellet sitten halua vain päänsilityksiä samoin ajattelevilta.

    USA:lla on valtavia ongelmia ja minä kyllä jaan "huolesi" demokratiasta siinä mielessä. USA on kaikkea muuta kuin mikään malliesimerkki demokratiasta. Onko sinulla itselläsi pokkaa myöntää, että myös Venäjä on kyllä hyvin kaukana demokratiasta nykyisin ja toisinajattelijoille käy huonosti?

    Paavo Väyrynenhän sentään sai sen asian suoraan sanottua, vaikka muuten onkin jämähtänyt YYA-aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sota-aikana liikkeellä on Naton ja Venäjän trolleja. Itse en kuulu
      kumpaankaan. Toivottavasti et sinäkään. Tuomitset MV-lehden, joka julkaisee blogejani, kun koko muu valtamedia kiihottaa Venäjän vastaista sotapropagandaa. Kiitos MV!

      Mikset kommentoi ja anna palautetta MV:ssä?

      Venäjä on Suomen rajanaapuri. Meillä on Venäjän kanssa voimassa oleva Pariisin rauhansopimus, jonka Suomi on rikkonut liittymällä Natoon ja Yhdysvaltojen DCA- sopimukseen. Nyt Suomi on miehitetty ja kaapattu ydinasediktatuuriin. Selvää, että Venäjältä tulee tukkapöllyt.

      Toivottavasti itse osaat kertoa Suomen pelastussuunnitelman ja sen miten Suomen itsenäisyys palautetaan?

      Poista
    2. Puhut tuttuun tapaan ihan eri asiasta. Siinä missä minä selkeästi näen USA:niin ongelmat, sinä et suostu edes yhdellä sanalla myöntämään, että Venäjällä mitään demokratiaongelmia olisi. Niinpä niin. Vaikeaa tuntuu olevan.

      Väitteesi siitä, että olisin jonkinlainen Naton trolli on lähinnä koominen. Vastustin Natoon liittymistä aina siihen asti, kunnes Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Niin teki moni muukin suomalainen. Nato ei ole ihana asia, vaan välttämättömyys tällä hetkellä.

      MV:hen en varmasti kommentoi. Minulla ei ole mitään halua tukea sitä julkaisua edes viidellä sentillä. Lisäksi on varmaa, että ei-toivotut tekstit jäisivät julkaisematta. Niinhän sinäkin olet tässä taas toiminut, mikä onkin irvokasta, kun samalla te Venäjän ystävät valitatte siitä, miten teitä ei ikinä kunnolla ääneen päästetä.

      Puheet Pariisin rauhansopimuksesta ovat järjettömiä. Sopimuksen osapuolia ei kaikkia enää ole. Venäjä on NL:n "seuraaja" joiltakin osin, mutta tuo sopimus otsessään on jo ajat sitten kuollut ja kuopattu.

      Toisin kuin ihaileminasi YYA-aikoina, Suomi on nyt itsenäinen. Me olemme voineet itse toteuttaa ulkopolitiikkamme ja jäsenyys Natossa & useat kahdenväliset sopimukset takaavat turvallisuuttamme. Uuden riippuvuussuhteen rakentaminen Venäjään olisi idiotismia. Sinun "puolueettomuutesi" juuri johtaisi siihen. Suomi olisi sinun fantasioissasi Valko-Venäjän tapainen vasallivaltio, jossa kaikki määriteltäisiin Venäjän etuja ajatellen ja kaiken takana olisi vain se, että itänaapurista ei sanota mitään pahaa - tekipä se mitä tahansa.

      Sinä voisit kokeilla nyt kerrankin ottaa kantaa sanomisiini ja lopettaa tuon joutavan väistelyn. Kerrot vain ihan yksiselitteisesti sen, onko demokratia Venäjällä hyvässä tilanteessa vaiko ei. Onnistuuko se? Lisäksi voisit kertoa vaikkapa sen, olisiko sinun mahdollista Venäjällä pitää tällaista blogia, joka arvostelee poliittista johtoamme ja syyttää sitä rikoksista. Mitä arvelet?

      Poista
    3. Sori! Aiot jankuttaa yhtä ja samaa inttämistä ja Venäjän mollaamista joka kommentissa. Turha vaiva. En jatka tätä inttämistä.

      Poista
    4. Ainahan löytyy perustelut sille, että et keskustele väitteistäsi. Ideana sinunkin toimissasi on siis se, että sinä väität asioita ja suostut keskustelemaan väitteistäsi vain sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat varmasti samaa mieltä.

      Tuo toiminta on valitettavasti tyypillistä juuri trolleille. Idea on provosoida ja jankuttaa ja toistaa siis teesejä niin paljon, että ne alkaisivat jo pelkän toiston itsensä takia vaikuttaa.

      Sinäkin siis tykkäät rauhassa julistaa omaa totuuttasi täällä ja samanmielisten keskuudessa esimerkiksi MV-julkaisussa. Siellä sitten saat toistaa rauhassa ilman turhia soraääniä sitä, miten pahoja länsimaat ovat ja miten Suomen pitää olla "puolueeton".

      Se, että et suostu sanomaan mitään agendaasi sopimatonta, kertoo kaiken olennaisen. Juuri se itsessään todistaa kaiken toimiesi tarkoituksesta. Groteskeinta on se, että tuolla tavalla toimivat ihmiset kuitenkin kehtaavat julistaa olevansa Suomen asialla. Onhan se Janus Putkonenkin tunnettu "patriootti".

      Säälittävintä on kannaltasi se, että aluttomuutesi keskustella avoimesti ja rehellisesti on haitallista sanomasi kannalta. Kyllä jokainen satunnainen lukija nytkin näkee, kuka tässä sanoo ja mitä. Niinpä sinulle sitten ei jääkään muuta vaihtoehtoa kuin se, että sinä poistat tekstini. Eikö niin?

      Minä sanon vielä kerran sinulle suoraan tämän: jos Venäjä toimisi toisin ja olisi jotakin muuta kuin mitä on, minä pysyisin kaukana USA:sta. Se maa ei ole kunnossa.

      Sinullako ei siis ole halua myöntää, että siinä maassa - josta ei saa puhua - voisi olla jotakin vikaakin?

      Poista