Ihanaa tavata mehiläiskuningas metsätiellä

 

Juhannusviikko. Suomen suvi on herkimmillään. Kylmän kevään jälkeen kaikki niittykukat ovat pinnistäneet loistonsa kesäkauden kukoistukseen. Luonto kiittää monesta sadepäivästä, jonka jälkeen niityt muuttuivat parissa päivässä unelmoiviksi koiranputkikedoiksi. Herkät valkeat kukinnot kurottautuvat kohti sinistä taivasta ja valkoisia pilviä. Syvä, puhtaan vihreä piennar muistuttaa meitä  värikylläisyydessään Luonnon suuresta mestarista. Violetit ja pinkit kurjenpolvet, ojakellukat, niittyleinikit, lemmikit, nurmitädykkeet, päivänkakkarat, harakankellot, voikukat ja koko kukkakaarti tervehtii kulkijaa. Jos Paratiisi on, se on nyt, täällä ja tässä. Voiko enempää toivoa? Sielunrauha ja kiitollisuus Elämästä?

Kesä parhaassa loistossaan?

Eilen oli kesäpäiväntasaus ja päivä pisimmillään. Ylihuomenna on Juhannusaatto. Ulkoilua joka päivä, sukeltamista luonnon syliin ja vesiin. 

Koko kevään olen ikävöinyt mustarastasta, metsän liturgia, jonka laulu heläjää yli muiden. Vain muutaman kerran tänä vuonna olen kuullut sen kaukaa. Kaupunkilaiselle luontoelämykset alkavat olla kiellettyä herkkua. Luonto tallataan asfaltin ja asuntojen alle.

 

 

Kesä kauneimmillaan, lumous täydellinen, mutta jotain puuttuu?

Olen havahtunut kedon ja piennarten kukkaloistojen hiljaisuuteen. Joka päivä se tuntuu riipaisevan entistä enemmän. Hiljaisuus huutaa, samalla kun kukat tarjoavat pyyteettömästi pyhää ehtoollistaan. Surinaa ja pörinää ei enää kuulu. Mehiläiset ja pienet pörriäiset ovat hävinneet. Niitä ei näy, eikä kuulu missään. Kesän kukkaloisto on kuin autiomaa. Ainoastaan hyttyset ovat hereillä ja kaikkialla mönkivät lehtokotilot, jotka ovat levinneet villisti. 

  

Kuljen metsätietä ja pysäytän vastaantulijan. Onko hän kiinnittänyt huomiota hiljaisuuteen? En saa vastausta. Sitten vastaan tulee mies koiraa ulkoiluttaen. Kysyn samaa. Yllätykseksi mies ilmoittaa olevansa entinen mehiläistarhaaja, jolla oli pesät kuusikon ja suon reunassa. ”Pelkästään soilla on yli 300 kukkivaa kasvia, joista saa hyvää tummaa hunajaa, mies kertoi. ”Kun kuusikko kaadettiin, mehiläiset hävisivät. Kun pölyttäjät häviävät, ruoka loppuu, me kuollaan kaikki. Mehiläiset ovat häviämässä kaikkialta Suomestakin. Hätäapuun tuotiin kuningattaria Saksasta, joissa oli punkki, joka tuhosi sitten populaation. Nyt yritän pelastaa mehiläisiä pihaan tuodulla lahopuulla…” 

Jatkan matkaani. Muistan lapsuuteni kesiä, kun pienenä tyttönä kyykin pientareilla ja ihmettelin kukintoja. Surinaa ja pörinää oli kaikkialla. Ampiaisia piti pelätä. Keräsin äidille päivänkakkaroita ja kissankellojakin, joita en ole nähnyt enää vuosiin. Poimin varovasti leppäkerttuja ja puhalsin niitä lentoon ison kiven juureen…

Luonnon monimuotoisuuden katoaminen on ihmiskunnan lapsuuden loppu. Iän ja kokemuksen karttuessa meillä on jo onneksi keinot ja menetelmät nykyisen luontokadon lopettamiseksi.

 -         Ihanaa tavata mehiläiskuningas metsätiellä!?