lauantai 29. huhtikuuta 2023

Ihminen ilman juuria ja siipiä


Koko luomakunta herää uuteen kesään. Innostuin katselemaan WWF:n luontoliven Sääksen pesintää Saimaalla, kun pariskunta saapui pesäpuuhiin.

Nyt pesässä on jo yksi muna ja hautominen on alkanut. Olen nimennyt linnut mytologian mukaan Horukseksi ja Isikseksi. Horus oli muinainen egyptiläinen lintupäinen jumala, jonka kuvia löytyy vieläkin muinaisista hieroglyfeistä. 
Pesä Saimaalla luonnon helmassa ilman ihmistä on  Paratiisi, mutta sielläkin vallitsee armoton olemassaolon taistelu. Sääksi hotkaisee ravinnokseen hankkimansa pikkulinnun siipineen kaikkineen.
  
Elämä on taistelua

Saimaan pesintärauhaa ei ole suotu 2000-luvun ihmiskunnalle, jonka päättymättömät sodat ovat kärjistyneet jo ydinsodan partaalle ja ihminen on noussut koko luomakunnan paholaiseksi kaiken tuhoavine ydinsarvineen. Ydinuhkan seurauksena koko elämä ja koko luomakunta on nyt uhattuna. Elämän pelastamiseksi on sodat vihdoinkin lopetettava ja samalla aloitettava valtava ekosysteemien elvytys ja ennallistaminen. Maaäiti on hukkumassa saasteisiin maalla, ilmassa, merillä ja nyt myös avaruutta myrkytetään geotekniikoilla säätilojen manipuloimiseksi. Avaruus on myös militarisoitu ja täynnä ihmisen tuottamaa romua. Edessämme on täydellinen elämäntaparemontti elämän pelastamiseksi.

Taistelua ihmiskunnan olemassaolosta ei ratkaista millään uudella tekniikalla, ydinaseiden aikakaudella asein, eikä pelotteella vaan tietoisuuden kvanttihypyllä, ja muistamalla juuret! - Miten voimme pelastaa elämän, jos emme edes tiedä mitä elämä on ja miten elämä toimii?

Meille uskoteltiin yli 2000 vuotta, että elämä syntyi mudasta ja ensimmäiset ihmiset Aatami ja Eeva muovattiin savesta. Jossakin vaiheessa Darwin kamppasi jalkansa oven väliin ja loi kehitysoppinsa. Vasta 1800-luvulla ranskalainen tiedemies Louis Pasteur todisti käytännön kokein, että elämää ei synny mudasta eikä muustakaan materiasta. Hänen tutkimuksensa ja kaikki muut vakavasti otettavat tutkimukset hänen jälkeensä ovat osoittaneet, että vain elämä tuottaa elämää. Sen jälkeen taivaalta tipahtaneet meteoriitit ovat paljastaneet hämmästyttäviä tosiasioita elämän synnystä.

Elämän synty

Sanotaan, että ihmisen henkinen kehitys alkaa, kun hän kohottaa katseensa taivaalle ja alkaa tutkia tähtiä. Ihminen otti pitkiä askeleita elämän salaisuuden paljastumisessa, kun meteoriitit paljastivat, ett elämä on saanut alkunsa avaruudessa. 
Miten elämä sai alkunsa avaruudessa ja miten se jatkuu maapallolla? Elämän synty on tieteen vaikeimpia kysymyksiä. Elämää ei voi synnyttää mistään materiasta minkäänlaisella synteesillä, koska vain elämä voi synnyttää elämää. Elämä ”on” mystinen, ikuinen läsnäolo.

Meille opetettiin koulussa, että elämä syntyi vedestä, mutta sekään ei enää uusimman tutkimuksen mukaan päde. Minkälainen liemi sai biomolekyylit rikastumaan elämäksi, jonka nyt tunnemme?  Mikä muu hapettomissa oloissa syntynyt liuos mahdollisti elämän otolliset olosuhteet nykyisen RNA-pohjaisen elämän syntymiselle?

Ihmisen RNA geenimanipulaatio on nyt kuumaakin kuumempi kysymys, kun uuden sukupolven rokotteet on otettu käyttöön ja kasvien geenimanipulaatio on tuottoisaa bisnestä. Samalla on aloitettu hirvittävä operaatio ihmisen ja eläinten geneettisen koodin manipuloimiseksi. Onko tältä tieltä enää paluuta? Onko koko ihmiskunnan kohtalo jo vaakalaudalla?

Kun elämä on kehittynyt vuosimiljardien kuluessa molekyyleistä bakteereiksi ja arkeoneiksi, on myös kokonaan uusia haaroja syntynyt; sieniä kasveja, eläimiä ja vihdoin aitotumallisia eliöitä. Kaikki eliöt, koko luomakunta on yhtä ja samaa jatkumoa ja samaa alkujuurta. 
Elämän rakennuspalikat, nukleiinihapot RNA ja DNA ovat bakteereissa, ameeboissa, hedelomissä ja ihmisessä samat. Nämä perimän osat ja kopioitumisesta vastaavat biomolekyylit ovat pysyneet samoina miljardien vuosien ajan ja ne edustavat järjestystä, joka pitää sisällään sen informaation, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. 
 
Nyt ihminen itse ja uudet RNA- rokotteet koodaavat ja korjaavat tätä informaatiota, joka on kehittynyt miljardien vuosien ajan ja selviytynyt voittajana olemassaolon taistelusta. 
Kun täysin moraaliton ihminen kohottaa itsensä mestariksi ja alkaa operoida koko ihmiskuntaa transhumanistisilla hoidoilla, tuhotaan sekä jo uhohdetut evoluution "juuret" ja kitketään myös "sielun siivet", sillä rakkaudella, eikä moraalilla ole mitään merkitystä transhumanistiselle ihmiskäsitykselle.

2000 - luvulle saakka ihmisen elämä on kehittynyt ”neitseellisesti” biologisen perimän jatkumona, nyt biologista elämää manipuloidaan surutta ja edessä voi odottaa koko ihmisrodun solukoneiston ”the final End”.

Ihmisen nykyinenkin solukoneisto syntyi jo miljardeja vuosia sitten. Vaikka ihmisen ajallinen elämä on vain n. 80 vuotta, sama ikuinen solukoneisto toimii edelleen. Ihmisen solumuistissa on muistoja elämän alusta miljardien vuosien takaa. Elämä on aineen, energian ja informaation reaktiivista kehittymistä yhä eriytyneempiä olomuotoja ja monimuotoisuutta kohti. Ikuisen elämän peliin liittyy taistelu olemassaolosta. Evoluutiota ja eriytymistä ovat kiihdyttäneet kilpailu ja suojautuminen ulkoisia uhkia vastaan.

Elämä on

Ihmisen älykkyys ja kyky ymmärtää elämän arvoitusta on vielä hyvin hatara.
- Mikä ihminen on ?

- 80 vuotta ajallista elämää ja ihmeellinen biofyysinen keho, hengen temppeli on syntynyt jo vuosimiljardeja sitten. Siksi ihmisen keho on myös pyhä, henkinen mestari, joka ryhtyy varmasti opettajaksi, jos ihminen ei huomio kehonsa biofysikaalisia tarpeita tai toimii vastoin omatuntoaan. Sairastuminen on terveeksi tulemista.   

Kuka minä olen, mistä tulen ja minne menen 

Pysähtyminen oman olemassaolon, itsen ja oman kehon arvoituksen eteen on pyhä tehtävä. Siinä meitä ei auta ulkoiset uskonkappaleet, eikä opittu viisaus. Olemassaolon taistelu koskettaa meitä jokaista myös yksilötasolla. Olemme tulleet tähdistä, syntyneet tällä huikaisevan monimuotoiselle planeetalle oppimaan elämän salaisuutta. Olemme valinneet tietoisuuden evoluution. Maailma ja maailmankaikkeus on täsmälleen sen kokoinen kuin käsityskykymme siitä.

Elävä avaruusalus

Koko aurinkokuntamme on elävä avaruusalus, jonka miehistöhytti ihmisen näkökulmasta on maapallo. Olemme ihmiskuntana valinneet tietoisuuden evoluution, huikean tehtävän varjella elämää ja ymmärtää sen syvimpiä salaisuuksia, joita muinaisina aikoina säilyttivät vain luotettavat ylipapit ja pyhät tietäjät. 
Ihminen on kehittynyt luovana olentona ja opetellut myös materian muuttamisen lakeja. Olemme kaivaneet öljyt, uraanit ja muut metallit ja rakennelleet mielikuvituksellisia saavutuksia, mutta unohtaneet, että myös maaäiti on elävä ja tiedostava olento, jota koskee myös omat kehityksen lait? Entäpä, jos maaäiti itse tarvitsee öljynsä, niinkuin ihminen verisuonensa jne.? - Olemmeko unohtaneet sen, minkä jo hopi-intiaanit tiesivät, että maa on pyhä äiti, ja ihmisen osa ja ihmiselle kuuluva aines on vain maan päällinen aines? Maata kaivamalla ja mineraaleja louhimalla rikotaan pyhiä lakeja ja aiheutetaan valtavia ympäristötuhoja, joka sairastuttavat koko luomakunnan?
- Olemmeko unohtaneet keitä me olemme? 

Viisas joogi on todennut, että maaelämän tarkoitus on tulla tietoiseksi itsestä, muistaa keitä olemme ja jokaisen tehtävä on rakentaa itselleen henkiset siivet, ”avaruuspuku”, sellainen energeettinen sieluruumis, jonka avulla kuoleman jälkeen palaamme kotiin ja jatkamme elämää uudessa henkisessä olomuodossa. Elämä maan päällä on vain välivaihe, jonka tarkoitus on muistaa ensisijainen sielullinen kehitystehtävämme elämän täydellistyessä kohti yhä korkeampia kehityskulkuja ja olomuotoja. 

Miten se onnistuisi, jos emme samalla muistaisi, että kotiplaneettamme on luotu biologisen elämän paratiisiksi, jonka pitäminen elinkelpoisena on ihmisen tärkein tehtävä. Se mitä tapahtuu maalle, tapahtuu ihmiselle. Elämme ja olemme ikuisessa osallisuudessa siihen, mikä ”on”, myös täällä maan päällä.

Sääksipari Saimaalla pesii. Ensimmäinen muna on jo ilmestynyt.
Molemmat emot hautovat pesällä vuorotellen. Kuoriutuvan poikasen idea täydellisestä sääksestä uinuu kovan kuoren sisällä alkulimassa. Samalla tavalla odotan aikaa, kun vielä henkisesti keskenkasvuinen ihmiskunta kuoriutuu julmasta sotapuvustaan ja muistaa alkuperänsä tähtikansana, joka palauttaa rauhan ja tasapainon koko luomakuntaan.

 

WWF-luontolive: https://wwf.fi/luontolive/saaksi/





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti