torstai 26. tammikuuta 2023

Kaukana on kansanvalta

 

Eduskuntavaalit tulossa. Janne Kejo etsii poliittista kotiaan MV-Lehdessä 24.1. julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Myös suurin osa kansasta on täysin eksyksissä. Olisiko edessä vihdoinkin laittoman EU-Suomen viimeiset epädemokraattiset puoluevaalit? Ainakin kevään 2023 vaaleissa raha ratkaisee entistä härskimmin?

Eduskuntavaaleissa on käynnissä vaalirahoituksen kaikkien aikojen varustelukierre, kirjoittaa Helsingin Sanomat (HS). Vuonna 2019 päiviteltiin Elinkeinoelämän keskusliitossa SAK:n ja sen keskeisten liittojen massiivista vaalirahoituskampanjaa – Vapaiden valtakuntaa – SDP:lle ja vasemmistoliitolle.

HS:n mukaan budjetti oli lähes 1,5 miljoonaa euroa, josta 1,3 miljoonaa käytettiin. Vuonna 2020 EK:n työvaliokunta linjasi Pro Markkinatalous- yhdistyksen. Yhdistystä rahoittavat mm. EK, TT-säätiö ja suurimmat työnantajaliitot. Rahaa jaetaan huhtikuun vaaleissa 1,5 miljoonaa euroa.

Kun työantajien ja palkansaajien mammuttiliitot rahoineen kilpailevat äänestäjistä, joille ehdokkaat tarjoavat hernekeittoa ja makkaraa, maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto?

Entä kuka hykertelee suurimpana markkinavoittajana kaikissa vaaleissa? Tietysti valtamedia, joka elää valtavista vaalimainostuloista. Myös Keskisuomalaisen konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi, joka istuu sekä EK:n, että Pro Markkinatalouden hallituksessa on tyytyväinen tämän kevään porvarien miljoonarevanssista.

Entäs tämän kevään uudet eduskuntaan kuulumattomat pienpuolueet? Ne ovat taas marginaali, jolla ei merkitystä. Ne eivät kuulu budjeista maksettavan puoluetuen piiriin tai minkään vaaliavustuksen piiriin ja eliminoidaan valtamedian toimesta järjestelmällisesti suurista vaalikeskusteluista sekä lopulta vaalikynnyksillä avoimista ja demokraattisista vaaleista.

Tämänkin kevään vaalit käydään yhtä korruptoituneesti kuin aina ennenkin, pelkästään rikkaitten, puolueita lähellä olevien korporaatioiden kesken ja valtamedian tuella.

Kaukana on kansan valta. Minne se hävisi?

Kuten muistetaan, Suomen laiton EU-liittymispäätös tehtiin vastoin perustuslain säätämisjärjestystä ja markan syrjäyttämisestä ei ole vieläkään eduskunnan päätöstä: edessämme on vino pino tutkimatta jätettyjä maanpetoksia, samalla kun myös tällä hetkellä oleva Suomen lopullinen päätösvalta sodan ja rauhan kysymyksissä ollaan viemässä ylikansalliselle sotilasliitto Natolle – Pentagonin komentokeskukseen

Miten tähän on tultu? Suomi muuttui puoluediktatuuriksi ja näitten etujärjestöjen korporaatioksi jo 60-luvulla, kun puoluelaki säädettiin ja puoluetuki maksatetaan budjettivaroista vain eduskuntapuolueille.

Vallan keskittäminen suurpuolueille johti sitten murphyn lailla globalistien Bilderberg-eliitin vallankaappaukseen 1990-luvulla laittoman EU-liittymispäätöksen jälkeen. Nyt Suomi on jo syöty. Koko Suomen puoluejärjestelmä on ollut jo vuosikymmeniä umpikujassa. Kansaa ei tarvita enää edes äänestyskopissa, kun puoluetuki varmistaa ikuisvallan muinaisjäänteille. Äänestämällä ei enää muutosta tapahdu.

Korruptoituneen, harvainvaltaisen ja laittomasti toimivan puoluejärjestelmän seurauksena Suomi oli helppo uhri ylikansallisille markkinavoimille ja globalistien vallankaappaukselle. Ilman riippumatonta perustuslakituomioistuinta olemme banaanivaltio, vapaata riistaa.

Ylikansallisten markkinavoiman avoin ja tuhoisa tsunami ahmaisi muutamassa vuosikymmenessä Suomen kansallisvarallisuuden ja romutti kansantalouden. Nyt maa on myyty ja konkurssikypsä, samalla kun maan uusi käyttötarkoitus Naton veriseksi tukikohdaksi Venäjää vastaan on jo pedattu Yhdysvaltojen päättymättömässä sodankäynnissä.

Myös Yhdysvalloista aloitettu uusliberalistien taloussota on jo Suomessa ja koko Euroopassa hävitty euron velkavetoisella pyramidihuijauksella Yhdysvaltojen eduksi, samalla kun maa ja koko Eurooppa on jo sotatilassa Venäjää vastaan.

Kuka voitti: Yhdysvaltojen aseteollisuus, samalla kun Suomen ja koko Euroopan riippuvuus Yhdysvalloista on varmistettu ja sysimustan ydintalven kirous langennut yli maanpiirin.

Eduskuntavaalit tulossa ja globalistien murskavoima on ylivoimainen. Edessä täystuho sekä taloudessa, että oikeusvaltioperiaatteen häviäminen sodanlietsojille. Onko toivoa?

Äänestämisellä ei sinällään ole enää merkitystä, koska nyt olisi muutettava rakenteita: koko Suomen poliittinen järjestelmä ja edustuksellinen demokratia olisi uusittava kansalaisyhteiskunnan varmistamiseksi. Eduskuntapuolueitten etuoikeudet ja puoluetuki on kumottava.

On muistettava mitä EU-kaappauksessa tapahtui ja tehtävä nyt samat asiat, mutta päinvastoin. EU-kaappauksessa kansallisvarallisuus yhtiöitettiin ja yksityistettiin, nyt se on palautettava ja kansallistettava valtion parlamentaariseen kontrolliin keinottelun estämiseksi julkisinfralla.

Suomen alemyynti kesti reilut parikymmentä vuotta. Jäljellä mammuttimainen velkavuori. Edessä on siis konkurssipesän selvitys ja maan uudelleenrakentaminen; oikeusjärjestelmän uusiminen, kansallisen pankkijärjestelmän ja oman rahan luominen, jne., paksu pino tehtyjä ja käsittelemättömiä maanpetoksia ym. rikoksia, minkä seurauksena Suomi on johdettu syyntakeettomasti Naton ja Venäjän vastaisen sodan eturintamaan.

Suomi on jo niin syvässä suonsilmässä, että pelastaminenkin tuntuu jo mahdottomalta. Mutta niin kauan kun on elämää, on toivoa? Nyt kehiin tarvittaisiin todellisia valtiomiehiä ja naisia, joille Suomen pelastaminen on suurempi asia kuin henkilökohtainen vallanhimo.

Kansan suvereniteetti

Mitä tarkoittaa kansan suvereniteetti – todellinen kansanvalta? Myös se on kansanedustajilta unohtunut? Vuonna 1917 itsenäistyneen Suomen valtiosääntöön ja perustuslakiin sisällytettiin kansansuvereniteettiin perustuvan kansanvallan periaate.

V. 1919 vahvistettu uusi perustuslaki, hallitusmuoto, määritti Suomen täysvaltaiseksi eli itsenäiseksi tasavallaksi, jossa YLIN VALTA, VALTIOVALTA KUULUU KANSALLE
Kansan valitsema 200-jäseninen eduskunta käyttää vaalien välisen ajan kansalle kuuluvaa valtiovaltaa, joka ei siis ole eduskunnan vaan kansan omistama.

Eduskunta siis vain edustaa,
EIKÄ SILLÄ SIIS OLE OIKEUTTA OTTAA ITSELLEEN KANSALLE KUULUVAA VALTAA SAATIKKA LUOVUTTAA SITÄ MUILLE.

Mistään muusta perustuslaista Suomen kansa ei ole koskaan äänestänyt. 
Suomi oman perustuslain mukaan on täysvaltainen tasavalta, jossa ylin valta, valtiovalta kuuluu kansalle, eikä vieraille liitoille, eikä edes eduskunnalle.
 

Kansanedustajien ylin laki on Perustuslaki

Kansanedustajalla on vain yksi ainoa velvoite: 
Perustuslain 60 § ja 29 § :
 
29 § ”Kansanedustaja on 
VELVOLLINEN TOIMESSAAN NOUDATTAMAAN 
OIKEUTTA ja TOTUUTTA.

60 § Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.
Hän on siinä VELVOLLINEN NOUDATTAMAAN PERUSTUSLAKIA,
eivätkä häntä sido muut määräykset”

Jokaisen kansanedustajan on myös muistettava, osattava ja tiedettävä, että Perustuslain takaamat kansalaisen perusoikeudet ovat ensisijaisia kaikkeen muuhun lainsäädäntöön nähden.

Maanpetokset eivät vanhene koskaan

– Suomi ei ole koskaan liittynyt EU:hun perustuslain säätämisjärjestyksessä.
– Päätösvallan siirtäminen Brysseliin on maanpetos
– Isäntämaasopimusta Naton kanssa ei ole koskaan eduskunnassa ratifioitu
– Nato-sopimus ja puolustusvoimien päätösvallan siirtäminen sotilasliitolle ja Pentagoniin ovat maanpetoksia.
– ym.

Perustuslakivaliokunta – pukki kaalimaan vartijana ei ole eduskunnasta riippumaton perustuslakituomioistuin, joka varmistaa oikeusvaltioperiaatteen toteutumisen ja käsittelee myös kansanedustajien ja ministerien rikosoikeudelliset vastuut.

Eduskuntavaalit tulossa. Maa on täysin laittomassa tilassa Perustuslakiinsa nähden.

Koska Suomen liittymissopimus tehtiin vastoin perustuslain säätämisjärjestystä, Suomen laillisuus ja päätösvaltaisuus voidaan palauttaa yksinkertaisella enemmistöllä. Tarvitaan 100 kansanedustajaa palauttamaan Suomen itsenäisyys kolmannella valtalailla.

Suomea ei pelasteta aseilla eikä sotilasliitoilla, vaan oikeusvaltion periaatteilla. Koko maailma on vajoamassa ydintalveen oikeusjärjestelmien pettäessä. Äänestämistä paljon tärkeämpää on aloittaa nyt kansallinen ja kansainvälinen oikeusjärjestelmien uudistaminen varmistamaan rauhaa ja vakautta kaikkialla maailmassa. Vain oikeus ja totuus pelastavat meidät sotien täystuhoilta.

Tarvitaan riippumaton perustuslakituomioistuin palauttamaan kansansuvereniteetti

Suomen Perustuslakivaliokunta – pukki kaalimaan vartijana on jo vuosikausia toiminut esteellisesti. Alkeellisimmatkin oikeusvaltioperiaatteet on rikottu.

Edes Perustuslain 94§:n timantinkova 3. momentti ei ole hetkauttanut perustuslakivaliokuntaa: ”KANSAINVÄLINEN VELVOITE EI SAA VAARANTAA VALTIOSÄÄNNÖN KANSANVALTAISIA PERUSTEITA.”

Ts. tämä timantinkova periaate kansansuvereniteetin vaarantamisesta mitätöi JÄSENYYDET myös kansainvälisissä liitoissa.

Suomen eduskunnan perustuslakivaliokunta on systemaattisesti laiminlyönyt lakisääteisen tehtävänsä perustuslain noudattamisesta vastuussa olevana ylimpänä valtioelimenä.

EU:n perustuslakiakaan ei olisi ollut mahdollista hyväksyä edes kansanäänestyksellä valtiosääntöämme ja kansansuvereniteettia samalla mitätöimättä.
Tämä johtuu sitä, että maamme timantinkovassa perustuslainsäädöksessä varmistetaan, että valtiovalta Suomessa kuuluu vain ja ainoastaan KANSALLE, – ei vain perustuslain säätämishetkellä, vaan se suojaa vielä tulevat syntymättömätkin suomalaiset sukupolvet.

Laittoman ja maanpetoksellisen EU- liittymispäätöksen seurauksena ja kylkiäisenä Suomelle lankesi myös yhteisön yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, kunnes lankeaminen Naton sotilasliittoon rikkoi myös Venäjän kanssa YK:ssa tallennetut rauhan- ja rajasopimukset. – – Haloo?

Puolueettomuuspolitiikka vaihdettiin Venäjän ykkösvihollisen sotilasliittoon myös kansalta kysymättä ja samalla johdettiin kansa Naton ja Venäjän vastaisen sodan eturintamaan. Ilman perustuslain oikeusturvaa ja suojaa, kansakunta on nyt uhrattu Naton sotareserviksi ja maa taistelutantereeksi. Kansakunta on historiansa pahimmassa hengenhädässä ydinaseiden panttivankina.

Suomen nopea alasajo tapahtui heti, kun Suomen eduskunta hyväksyi 18.11.1994 Euroopan Unioniin maanpetoksellisen liittymissopimuksen äänin 152-45.

Päätös tehtiin 2/3:n enemmistöllä, vaikka
SUOMEN PERUSTUSLAIN MUKAAN VALTIOSÄÄNNÖN MUUTTAMISEEN VAADITAAN 5/6 ENEMMISTÖ.

Eduskuntavaalit tulossa ja kansalle halpaa makkaraa? Ei taida enää makkara riittää, kun monella on enää ylähuuli leivän päällä!

On vihdoinkin aika herätä ja nousta vaatimaan Suomen Kansan Laillista Oikeutta Perustuslain takaamaan Kansansuvereniteettiin, joka lepää runneltuna kaikkien tutkimatta jätettyjen maanpetospinojen alla, kun maasta puuttuu riippumaton Perustuslakituomioistuin!


https://mvlehti.net/2023/01/24/kaukana-on-kansanvalta-mielipide/

https://mvlehti.net/2023/01/24/janne-kejo-kuuluuko-valta-kansalle-vai-jumalalle-mielipide/

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti