maanantai 4. huhtikuuta 2022

Ydinkieltosopimus on suomalaisten henkivakuutus


Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä” - kehottaa pyhät kirjat, koska jumalan arkipäiväistäminen vähentäisi jumalan arvovaltaa. Samalla tavalla on vaiettu Naton ydinaseista. Siksi suomalaisessa Nato-keskustelussa on ollut tähän saakka ydinpommin mentävä aukko. Kaikkein järkyttävintä on se, että todellinen kansalaiskeskustelu ydinaseista aiotaan häivyttää kokonaan ja ennakkoon hurskastelemalla vaaditaan Suomen liittymispäätöstä Natoon ilman kansanäänestystä. Tällä peitellään eduskunnan ja valtiovallan täydellistä syyntakeettomuutta Suomen uhraamisesta suurvaltojen pelinappulaksi ja lopullista EU:n liittovaltioistumista. - Paneeko kansa ja kansanedustajat pään pussiin, vai onko edessä ydinsota?

Nato-jäsenyyden ydinkysymys on ydinaseet

Kuten muistetaan, Suomi päätti hankkia myös amerikkalaiset F -35A- hävittäjäpommikoneet. On selvinnyt, että  Yhdysvaltojen ilmavoimat ovat lisäämässä hävittäjien päivitysten yhteydessä niihin myös mahdollisuuden kuljettaa ydinaseita. Muutokset pohjautuvat maan puolustushallinnon vuonna 2018 tekemään selvitykseen, jossa kehotettiin vahvistamaan Yhdysvaltojen nykyistä ydinpelotetta. Kansakunta kenraalien käsissä - kirjassaan Pentti Sainio muistutti, että amerikkalaishävittäjät ovatkin ensi sijassa strategisia pommittajia ja Suomen kansallisiin puolustustarpeisiin nähden huomattavan ylimitoitettuja: - ”Mihin Suomi tarvitsee strategisia pommittajia tai ylipäätään pitkän kantomatkan ohjuksia?”  Miksi kaikkein oleellisimmat faktat on peitelty kansalta ja eduskunnalta?

Suomi ei kykene toimimaan amerikkalaishävittäjillään edes täysin itsenäisesti, koska asejärjestelmien ohjauskoodit ovat Yhdysvaltojen hallinnassa. Miksi Yhdysvalloilla on hävittäjien kontrolli - ja valvontaoikeus niiden käyttöön? 
Yhdeksi syyksi on arveltu, että amerikkalaisilta puuttuu 1000 omaa hävittäjälentäjää. 
Ts. Suomi ei edes voi toimia amerikkalaisilla koneillaan itsenäisesti. Kansa ja valtiovalta on sumutettu asehankinnoissa mennen tullen ja edessä on vielä julmempi koplaus jos Suomen puolustusvoimien komentokeskus Nato-jäsenyydellä siirretään ydinasevaltion päämajaan ilman kansanäänestystä. Kyseessä olisi kansakunnan maalittaminen ja uhraaminen eturintamassa Yhdysvaltojen strategisten etujen puolustamiseksi Venäjää vastaan ja viimeinen niitti Suomen ruumisarkkuun.

 
Suomen Nato-jäsenyys ja sen itälaajentuminen sitoisi Suomen lopullisesti osaksi Yhdysvaltojen ja Naton geopolitiikkaa ja liittäisi maamme osaksi ydinaseiden ensi-iskun politiikkaa. Natokannattajat uskovat ydinpelotteeseen kuin ylijumalaan.

 Suomen Nato-optio ja ydinaseet

YK:ssa hyväksyttiin 2021 tammikuussa sopimus ydinaseiden kieltämisestä. Ydinaseet ovat nyt laittomia. Sopimuksen on allekirjoittanut 86 ja ratifioinut 59 maata. Suomi ei osallistunut neuvotteluihin ydinasekieltosopimuksesta eikä äänestänyt sen puolesta.

Mahdollinen Nato - jäsenyys pakottaa Suomen kiemurtelemaan ydinaseista kuin mato koukussa. Selvää, että Suomen ulkopoliittinen johto haluaa kiemurtelullaan lepytellä Nato-kumppaneitaan. Kun ovea Natoon pidetään auki ja rivit ojennuksessa, ei tarvitse puuttua ydinaseveljien turvallisuusratkaisuihin ja samalla suljetaan silmät, korvat ja suu: - Yhdysvaltojen ydinpelotetta ei kukaan natomaa uskalla kiistää. 
 

Suomen on allekirjoitettava Ydinkieltosopimus 

- Mitä Yhdysvallat tekisi, jos Suomi päättäisi liittyä ydinasekieltosopimukseen? 
Kuka arvaa?
Suomen natokeskustelujen yhteydessä pitäisi teettää myös kansanäänestys ydinkieltosopimuksesta. Molemmat vasemmistopuolueet, sekä vihreät ovat ilmoittaneet kannattavansa sopimukseen liittymistä. Myös presidentti Niinistöltä pitäisi saada muminan sijasta selkeä vastaus ydinkieltosopimukseen, joka varmasti polttelee valtionjohtoa kuin kuuma peruna, kunnes kysymys Suomessa on ratkaistu. Onhan kysymys uskottavan ja laillisesti toimivan oikeusvaltion periaatteista ja YK:n keskeisestä roolista kansainvälisenä tiennäyttäjänä. 
Nyt Suomi on moraalisessa pöpelikössä. On nimittäin  mahdotonta kannattaa kahta asiaa yhtä aikaa, ydinkieltosopimusta ja liittymistä Natoon!?
 
 
Ydinkieltosopimuksen allekirjoittaminen merkitsee Nato-option hylkäämistä, koska Naton puolustus perustuu viime kädessä ydinaseisiin. Yksikään Naton jäsenmaa ei ole allekirjoittanut ydinaseiden kieltosopimusta. Syynä on Naton ydinasepolitiikka, jonka jokainen jäsenmaa joutuu hyväksymään liittyessään sotilasliittoon.

Jos päätämme liittyä Naton jäseneksi, joudumme hyväksymään Suomen alueelle ydinaseita, joita mahdollisesti myös käytetään. Päätösvaltaa ydinaseen käyttämisestä Suomella ei kuitenkaan tulisi olemaan. Ts. kansanäänestys ydinaseiden kieltosopimuksesta pitäisi tehdä ennen Nato-päätöstä. Vuonna 2019 tehdyn mielipidemittauksen mukaan 84 prosenttia suomalaisista kannatti ydinasekieltosopimukseen liittymistä, muistaen että kolmannen maailmansodan skenaario ydinaseiden käytöstä Venäjää ja Kiinaa vastaan ​​sekä useita ei-ydinvaltioita vastaan ​​on ollut Pentagonin piirustuspöydällä jo yli 20 vuotta.

Mitä Suomi päättää?

 

 

 

2 kommenttia:

  1. Sinikka. Ei ole olemassa ydinaseita. Kyseessä on valhe-propaganda. Satu.
    Ota asioista selvää.
    https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2018/06/17/atomipommiuskonto/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen artikkeli, mutta en itse ainakaan vielä tuon perusteella kiellä atomiaseiden olemassa oloa. Kaikkeahan nykyisin väitetään hyvin tehdyillä kirjoituksilla.

      Poista