keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Edessä kolmas itsenäisyystaistelu - Fixit


Alexander Stubb, Romani Prodin entinen neuvonantaja ja entinen äärioikeiston euroeliittiin kuuluva pääministerimme lausahti vahingossa jo 11.7.2003, että ” Eu on enemmän kansainvälinen järjestö, mutta vähemmän kuin valtio”.

EU ei alkuaankaan ollut valtiosopimus, vaan Bilderberg-eliitin järjestösopimus, jolla Eu:ta hallitsevat markkinavoimat ja mahtavimmat eurooppalaiset suuryritykset ja niiden omistajat kaappasivat vallan omien kansanedustajiemme tuella vastoin kaikkia Suomen perustuslakeja.

Itsenäisen Suomen eduskunta mitätöi kansanvaltaisen perustuslakimme 18.11.1994, kun se päätti äänin 152-45 hyväksyä Martti Ahtisaaren Korfulla allekirjoittaman EU-liittymissopimuksen.
Silloinen eduskunnan päätös perustui moninkertaiseen laittomuuteen ja mielivaltaan. Päätöksellä loukattiin kansansuvereniteettia ja perustuslakia.
Historiallisesti kansansuvereniteetti ja kansanvalta Euroopassa on nuorta.
Niiden vahvimmat linnakkeet ovat olleet Englanti, Ranska, Sveitsi ja Pohjoismaat.

Suomen hallitusmuoto toteaa yksiselitteisesti : ”valta kuuluu kansalle..”
Kansanvaltaisen perustuslakimme ” kansa” ei tarkoita ainoastaan kunakin hetkenä vaan kaikkina ajankohtina elävien suomalaisten, siis sekä jo kuolleiden että vielä syntymättömien muodostamaa ja alati kasvavaa kokonaisuutta. Kansansuvereniteetti on siis itsenäisen kansan etuoikeus ja velvoite.
Kansansuvereniteetti turvaa luovuttamattoman oikeuden maahan ja sen perusturvaan.
Täten kullakin kansalla on historiansa jokaisena ajankohtana täydellinen, pysyvä ja loukkaamaton valta päättää omista asioistaan.
Kansansuvereniteetin valossa ei ole edes mahdollista, että kansan itseään edustamaan valitsema eduskunta päättäisi luovuttaa kansalle kuuluvaa korkeinta valtaa maan rajojen ulkopuolelle, niin kuin nyt on tapahtunut laittoman EU-hallinnon toimesta.

Eu:n harvainvallan ainoa mahdollisuus saada voitto kansansuvereniteetista on ollut kansallisuus-käsitteen ja kansallisvaltioiden tuhoaminen. Yhtä aikaa liittovaltiokehityksen aikaan alkoi valtavat pakolaisvyöryt kohti Eurooppaa ?
Sattumaako ? Tuskin !

Suomi ja koko Eurooppa on jo saatettu pahenevaan sekasortoon totalitäärisen äärioikeiston pelisäännöillä. Kaaosta ja epätietoisuutta lisää Englannin Brexit. 

Luojan Kiitos !
Englannin Brexit oli riemuvoitto demokratialle, vapaudelle ja itsenäisyydelle !

Seuraavaksi on Suomen vuoro palauttaa itsenäisyys ja kansalaisoikeudet !
Myös Suomessa on järjestettävä kansanäänestys EU:sta eroamiseksi,
muistaen, että emme edes ole koskaan laillisesti  EU:hun liittyneet.
Edes markan syrjäyttämisestä ei ole eduskunnan päätöstä.
Meidät petettiin !

Siksi
mikään kansanäänestyskään ei enää edes suomalaisia auta, ennen kuin maahan saadaan riippumaton perustuslakituomioistuin ja kaikki perustuslakiimme muklatut EU-aikaiset muutokset mm. rikoslain pykälät valtiopetoksesta on oikaistu. Valtiopetos ei vanhene koskaan.

Edessämme on kolmas itsenäisyystaistelu !  
Kiitos Englanti !





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti