sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Mihin hävisi Suomen maanpuolustus ?

Mikä on valtion perustehtävä ? 

Mitä sanoo Suomen valtiosääntö ? 
Valtion perustehtävä on puolustaa kansalaisia ja edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. 
Ts. valtion perustehtävänä on turvallisuutta takaavan järjestyksen ylläpitäminen. 

Tolkun kansalainen pysähtyy nyt peruskysymysten äärelle nykyisen hallitsemattoman pakolaiskysymyksen ratkaisemiseksi. 

Minkä tahansa valtion alueen luovuttaminen luvatta on maanpetoksellista toimintaa. 
Valtion alueen luovuttaminen laillisesti on mahdollista vain perustuslain säätämisjärjestyksessä. 
Kun Suomeenkin on nyt tullut kymmeniä tuhansia ja tulevaisuudessa jopa satojatuhansia tai miljoonia pakolaisia, on mittaluokka jo sellainen, että valtionjohdon ykkösprioriteetti on tilanteen haltuun ottaminen. Samalla on hyväksyttävä kustannuksiltaan jo sotatilaan verrattavat ponnistukset. 

SSS – hallitus on jo nostanut kädet pystyyn 
Asioita hankaloittaa lännessä Euroopan Unioni ja idässä Venäjä - suhteet. 
Ennen kuvittelimme, että rajoistaankin kukin jäsenvaltio päättää itse. Nyt suomalaisten eduista vastaavat saksalaiset ja ranskalaiset. 
Ja tulevaisuudessa hallitsemattoman maahanmuuton jälkeen ei kukaan !? 

Tätäkö me on haluttu ? 
Eihän meiltä ole edes kysytty. 
Mikään hallituspuolue ei ole edes yrittänyt arvioida kuinka monta miljoonaa pakolaista Suomi kestää ? 
On muistettava, että nykyiset pakolaiset ovat vain alkua niille sadoille miljoonille ilmastopakolaisille, jotka lähtevät kotoaan merenpintojen noustessa ja aavikoitumisen pahetessa. 

Suomi on sitoutunut kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. 
Ilman valtiosopimuksia millään ihmisoikeussopimuksillakaan ei ole merkitystä. 

Mikä on Suomen valtiollinen tulevaisuus? 
Ihmiskunnan historiassa ei koskaan ole ollut parempaa, eikä turvallisempaa järjestelmää kuin 
pohjoismainen hyvinvointivaltio. Nyt hyvinvointivaltiokin on jo menetetty laittoman EU - liittymissopimuksen jälkeen. 

Koko Suomi nyt vaarassa, kun suomalainen kansallisvaltio on vaarassa. 
On muistettava, että hädänalaisia ihmisiä ei voi auttaa nyt, eikä tulevaisuudessa, jos Suomi ei edes pysty auttamaan itseään. 
Maassa on valtava kansallinen köyhyysongelma, nyt eletään pelkästään velaksi. 
Omaan perustuslakiinsa nähden maa on täysin laittomassa tilassa. 

Edessä on isoja ratkaisuja : 
- Onko Suomen etu irtautua eurosta ? 
- Onko Suomen etu irtautua Euroopan Unionista ? 
- Onko Suomen etu irtautua Geneven sopimuksesta ?
 


ps.
koko juttu :
Mihin hävisi Suomen maanpuolustus ?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti