keskiviikko 11. syyskuuta 2013

YLEstä enää hätätiedotuksia ?

Suomi on jo elänyt kaksi budjettikautta velaksi ja velanotto jatkuu. 
Suomella ei enää ole omaa rahaa, omaa keskuspankkia, eikä itsenäistä talouspolitiikkaa. 
Perustuslakituomioistuimen ja oikeusvaltion periaatteiden puuttuessa kansakuntaa viedään kuin pässiä narussa suureen tuntemattomaan – pian kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n holhoukseen ja velkavankeuteen ! 
Samaan aikaan Suomen valtamedia on muuttunut pörssiyhtiöiksi ja rahastusautomaatiksi. 
Ilman todellista sananvapautta asenteet ovat raaistuneet; -köyhyys ja syrjäyttäminen 
moninkertaistunut ! 

a´vot ! 
Tässä sitä sitten ollaan, kun ei tiedetä mistä tullaan ja minne mennään, kun tutkiva journalismi on Suomessa kokonaan kielletty ? 

Suomen taloushistorian suuri kriisi oli 1990 – luvun pankkikriisi. 
Mauno Koiviston vakaa markka, jota ei kellutettu, johti talouden ylikuumenemiseen, pankkien hulvattomaan luototukseen, jolla oli nolo loppu: - se mitä kulissien takana tapahtui, kun Suomea saatettiin eurokuntoon on vielä täysin avaamatta. 

Suomalaisen pankkikriisin seurauksena seurasi nopea laiton EU-liittymispäätös, niin ettei eduskunnassa edes ehditty tehdä päätöstä markan syrjäyttämisestä. 
Pankkikriisin seurauksena Suomelta meni oma rahaluonti, keskuspankki ja valtiollinen itsenäisyys. 

Entäs nyt ? 
1990 – luvun pankkikriisistä on menty suoraan ojasta alikkoon. 
Suomen kansantalouden verotuspohja on siirtynyt tai myyty ulkomaille. Kaikki munivat kanat, tuottavat yritykset on menetetty, samaan aikaan kun Suomi on entistä riippuvaisempi ja haavoittuvampi vientituloista. Vielä 80-luvulla Suomella meni paljon paremmin, koska talouden omavaraisuus oli huomattavan korkea. 

Suomella on nyt edessään vakava kansallinen pesänselvitys ! 
Monet ihmiset ja perheet kantavat edelleen 1990-luvun pankkikriisin taakkaa hartioillaan, samaan aikaan kun Suomen nykyiseltä hallitukselta on aika ja keinot lopussa Suomen pelastamiseksi kansalliselta ja kansainväliseltä konkurssilta, jonka aiheuttajina ovat rahaa tyhjästä luovat kansainväliset pankit. 

Suomen 1990-luvun pankkikriisi oli vain pieni alkusoitto sille pankkikuplalle, joka nyt laittomasti orjuuttaa koko euroalueen pahenevaan velkavankeuteen. 

Tosiasioitten tunnustaminen on viisauden alku. 
Suomen saattaminen länsimaiseksi avoimeksi oikeusvaltioksi vaatii nyt lähimenneisyyden avaamista ainakin niitten pelurien toimille, jotka kahmivat suomalaisen kansallisvarallisuuden yksityistämällä sen omiin taskuihinsa.
 

?


Salattu muistio valottaa Koiviston tuomioistuinkritiikkiä pankkikiistoissa 
Mitä presidentti Koivisto puhui tuomareille Presidentinlinnassa 6. toukokuuta 1992? 
Koiviston on väitetty tilaisuudessa painostaneen tuomioistuimia tekemään pankeille 
edullisia ratkaisuja pankkien ja velallisten oikeuskiistoissa. 
http://yle.fi/uutiset/salattu_muistio_valottaa_koi...ritiikkia_pankkikiistoissa/680 

90-luvun lamassa pelastettiin pankit, mutta lukuisat velalliset jäivät vuosikymmenien velkavankeuteen. Osa velkaantuneista on kokenut kärsineensä vääryyttä myös pankkien kanssa käymissään oikeuskiistoissa. 

Syyllistyikö Koivisto ja Ahon hallitus joukkotuhontaan, käynnistäessään 90-luvun laman, jossa yksi kansanosa, n 40-60.000 pienyrittäjää ja heidän takaajaansa tuhottiin ? 
Joukkotuhontarikos ei vanhene koskaan Suomen eikä Kansainvälisen rikoslain mukaan. 
Suomessa asian avaamista on vältelty, koska tekijät ovat vielä hengissä. 

Myöskään valtiopetos ei vanhene koskaan ! 
Laittoman EU-liittymispäätöksen seurauksena Suomen kansantalouden ja kunnalistalouksien pohja on jo pettänyt !? 

Ei siis ihme, että nykyisen kaaoksen keskellä elävät ja lähihistoriaa tuntemattomat nuoret ovat jo tyrmaamässä koko valtiollisen Suomen olemassaolon. Nuorilla ei ole enää Isänmaata, kun uusliberalistiset opit ovat kaikuneet jo parikymmentä vuotta. 

Kokoomusnuorten talouslääkkeet ? 
Yle yksityiseksi ! 
Yleisradio pilkottaisiin ja yksityistettäisiin sen jälkeen. 
Budjettivaroista ostettaisiin vain tärkeät julkisen palvelun tehtävät, kuten hätätiedotukset. 

ps. 
http://yle.fi/uutiset/kokoomusnuorten_talouslaakke..._pois_yle_yksityiseksi/6820354 


1 kommentti:

  1. Ensin Koiviston presidenttikaudella tarrattiin vakaaseen markkaan, josta tuli sitten vahva markka. Sitten tämä ”talousoppinut ” aiheutti yhtäkkisen laman vapauttaessaan markan toverinsa Liikasen ja Louekosken kanssa. Koivisto tuhosi pienyrittäjät konkurssiaaltoon myöntämällä pankeille
    valtion avoimen piikin pienyritysten tukemisen sijasta.

    VastaaPoista