tiistai 9. marraskuuta 2010


Apua - se on Papu !
Meidän perheen uusi vauva.

torstai 28. lokakuuta 2010

Vaalituen saajien rikolliskytkökset laillisia ?

Poliisi on saanut valmiiksi vaalirahoittaja Nova Kiinteistökehityksen rikostutkinnan. Poliisitutkinnan mukaan vaalituen antaminen keskustalle oli rikollista.
Rikostutkinnan mukaan yhtiö ajettiin konkurssiin syytämällä rahaa keskustalle, pesukoneisiin ja Ilkka Kanervan synttäreihin.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/02/seitsemaa_epaillaan_nova_kiinteistokehityksen_talousrikoksista_1429065.html
Poliisitutkinnan mukaan vaalituen antaminen keskustalle oli rikollista, koska yhtiön taloudellinen tilanne oli huono. Nova jakoi muutaman liikemiehen kanssa viime eduskuntavaaleissa yhteensä yli 400 000 euroa vaalitukea lähinnä keskustan ja kokoomuksen poliitikoille.

Poliisitutkinnan mukaan vaalituen antaminen Nova Kiinteistökehityksestä keskustalle oli rikollista toimintaa. Konkurssikypsä yhtiö antoi keskustan Menestyvä Suomi ry:lle reilut 100 000 euroa vaalitukea, joka oli 98 prosenttia yhtiön edellisen vuoden liikevoitosta.

Poliisitutkinnan mukaan keskustan tukemisen lisäksi konkurssia vauhdittivat toimitusjohtaja Arto Merisalon yhtiöstä nostamat laina ja palkka, kohua herättäneet pesukonelahjoitukset ja entisen ulkoministerin Ilkka Kanervan syntymäpäiväjuhlien kustantaminen.

Saajia ei epäillä

Vaalituen saajia ei epäillä rikoksesta ?
Vaalituen saajien kytkökset rikollisyhtiöihin laillisia Suomessa ?


Vaalirahasotkuihin liittyvissä tutkinnoissa on nostettu ensimmäiset syytteet.

Huomenta Suomi – onko suomalainen hyväveli Cosa Nostra syntynyt jäädäkseen ?

Missä viipyy Perustuslakituomioistuin ?

Puoluerahoitus vaatii täysremontin !
http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelupalsta/posts/list/120/2360.htm

torstai 14. lokakuuta 2010

Hautala merta edemmäs kalas ?

Hautala jätti keskiviikkona EU-komissiolle ja jäsenmaiden neuvostolle kirjalliset kysymykset, joissa hän kysyy, ovatko komissio ja jäsenmaat ryhtyneet toimiin valvontateknologian viennin kieltämiseksi ihmisoikeuksia rikkoviin maihin.
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Hautala+teki+kirjallisen+kysymyksen+Nokian+Iran-kaupoista/1135260870609

Kannattaako Hautalan mennä merta edemmäs kalaan ?

Heidi Hautala on kuitannut viime vuosina Neste Oilin hallintoneuvoston puheenjohtajana yli 30 000 euroa.

Samaan aikaan muun muassa ympäristöjärjestö Greenpeace kampanjoi ankarasti Neste Oilin käyttämää palmuöljyä vastaan.

Suomi on nousemassa kaiken vanhentuneen polttotekniikan maailman suurimmaksi käyttäjäksi :

Maailman suurimmat ja vaarallisimmat kolmannen sukupolven ydinvoimalat ?
Neste Oil suurimmaksi palmuöljyn käyttäjäksi !

Neste Oilista on tulossa jo ensi vuonna maailman suurin yksittäinen palmuöljyn käyttäjä, kun yhtiön biopolttoainelaitokset ovat valmistuneet Singaporeen ja Hollantiin.

Metsän hävittäminen on Indonesiassa nopeinta koko maailmassa. Indonesia on noussut USA:n ja Kiinan jälkeen jo maailman kolmanneksi suurimmaksi kasvihuonepäästöjen aiheuttajaksi.

Neste Oilin biopolttoaineiden tuotannossa palmuöljyn osuus on selvästi suurin.

Entäs Dove Onslaught(er) ?
http://www.youtube.com/watch?v=odI7pQFyjso&feature=channel

Sademetsät alas ja Nesteen kurssit ylös Hautalan oman nenänvarren mitalla ?

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Eu-esteelliset eivät edusta kansaa

Sinikka Tyynelä, Jyväskylä 10.10.2010 14:03
http://www.hs.fi/keskustelu/Tarasti+moittii+mediaa%2C+juristeja+ja+oikeuskansleria+vaalirahajupakassa/thread.jspa?threadID=263023&tstart=0&sourceStart=0&start=20

"Edustuksellinen demokratia perustuu sidonnaisuuksiin. Onko kansanedustaja tai kunnanvaltuutettu edes oikeassa tehtävässä, jos hänellä ei ole sidonnaisuuksia? Ketä hän silloin edustaa?" Tarasti kysyy ja vastaa itse: "Ei ketään. Poliitikon tehtävä on edustaa jotain porukkaa eikä olla puolueeton."

Jo vuosikymmeniä sitten puoluelaki selätti Suomen Perustuslain.

Suomi liitettiin vastoin Perustuslain säätämisjärjestystä EU:hun poliittisella tarkoitushakuisuudella.Suomi on nyt laittomassa tilassa:
- edes markan syrjäyttämisestä ei ole eduskunnan päätöstä.

Akuutti Perustuslakituomioistuimen paikka on ammottanut tyhjyyttään vuosikymmeniä.

Lissabonin sopimus selätti 1.12.2009 lopullisesti Suomen Perustuslain.

Nyt Suomi on vajonnut pohjattomaan laittomuuteen.

Suomen maailman paras Perustuslaki on roskiksessa jossakin Lissabonissa,

Perustuslaki on demokraattisesti toimivan maan tärkein laki.

Suomen valtiosäännön mukaan valta kuuluu kansalle.

Kun valta kuuluu EU:n ylikansallisille ja/tai omille puolueyhtiöille tai puolueitten omistamille säätiöille, joita puolueet nyt edustavat, on kyseessä valtioterrorismi kansaa kohtaan !

Ilman perustuslain suojaa kansakunnan tuloerot ovat räjähtäneet käsiin ja esim. lapsiperheiden köyhyys on jo tippunut -70-luvun tasolle. Maassa on miljoona köyhää tai köyhyysrajan alle tippunutta, samalla kun kaikki peruspalvelut ajetaan alas globaalin kapitalismin ehdoilla.

Missä viipyy perustuslakituomioistuin ja oikeusvaltion periaatteet ?

Kuinka kauan "Maan tapa - pukki kaalimaan vartijana" , - valtapuolueiden pörssiseikkailut jatkuvat ilman kansanvaltaista puolueetonta oikeuslaitoksen ja perustuslakituomioistuimen kontrollia ?

maanantai 27. syyskuuta 2010

Ydinvoimaluvat purettava

ST / HS 27.9.2010
http://www.hs.fi/keskustelu/Kaleva%3A+Pekkarinen+tiesi+Talvivaaran+uraaniaikeista/thread.jspa?threadID=261007&tstart=0&sourceStart=40&start=40

Vanhasen hallitus käsitteli kolmea uutta maailman suurinta kolmannen sukupolven ydinvoimalupaa, joita kokoomus vaati. Sitten tämä kepulix-kepulex kaiken maailman kehittyvien suomien ja novakompastelijoitten venkulahallitus veti hatusta 2 uutta ydinvoimalupaa yhdellä vaalikaudella vastoin kilpailulainsäädäntöä toimivien suurten pörssimonopoliyhtiöiden piikkiin !

TEM ylijohtaja Turunen jäi eläkkeelle vain vähän sen jälkeen, kun oikeuskansleri totesi hänen olleen esteellinen hallituksen tekemän ydinvoimalupapäätöksen valmistelussa. Jääviyden katsottiin syntyneen siitä, että Turunen oli istunut ydinvoimayhtiö Fennovoiman merkittävän omistajan Outokummun hallituksessa.

Benjihypyn tehnyt Vanhanen totesi eduskunnasta loikkauksensa jälkeen kepun syyllistyneen esteelliseen päätöksentekoon Fennovoiman ja TVO:n 8000 euron voitelupaketilla.

Sitten paljastuu kepun ympäristöministeri Lehtomäki, jonka uraaniyhtiön osakekaupat nousevat otsikoihin !

Ei ihme, Pekka Perä on ilmoittanut Talvivaaran tuottaman uraanin määrän riittävän tekemään Suomesta uraanin suhteen lähes omavaraisen. Ja omavarainen uraanihan on Pekkarisen ydinajatus kepun ydinperheille tekemään Suomesta koko Euroopan ydinreservaatin ydinvoimateollisuuden ehdoilla kansan jäädessä pelkästään koekaniiniksi ?

Enää puuttuu Pekkarisen kirkossa kuulutus Suomen kansallisvarallisuuden dumppaamisesta pelkästään yksityisiin taskuihin yksityisille yhtiöille : - " Voitot mulle - jätteet sulle" !

Suomen tragedia on muuttumassa kansallisoopperaksi : - kepun tahtipuikko on moukaroinut kaikki oikeusvaltion periaatteet, samalla kun koko kepun konkkaronkka on ilmenneitten esteellisyyksien osalta saattanut itsensä jääviksi ja naurunalaiseksi enää mihinkään ydinvoima- tai uraaninlouhintaluvituspäätökseen !

Ilmenneet paljastukset edellyttävät laajaa rikostutkintaa ja jo myönnettyjen ydinvoimalupien purkamista sekä Talvivaaran uraaninlouhintahankeen välitöntä jäädyttämistä ympäristöministeriössä ja valtioneuvostossa.

Mitä mieltä on oikeuskansleri Jonkka ?

Kepun ja Pekkarisen omavarainen uraanitalous Suomessa on nimittäin kytketty pelkästään Outokummun, Talvivaaran ja ydinvoimayhtiöiden räikeään koplaukseen ?

Uraanihanketta on Perän mukaan valmistellut 10–20 hengen ryhmä Talvivaarassa.
Pekkarisen tahtipuikkoa on heiluttanut siten ainoastaan 10-20 hengen ryhmä Talvivaarassa ?

Uraaninlouhinta ja ydinvoima on Suomessa niin iso kysymys, että se on käsiteltävä koko kansan periaatekysymyksenä, josta koko Suomen kansalla on oikeus ja velvollisuus äänestää suoralla kansanäänestyksellä !

keskiviikko 22. syyskuuta 2010


Saitko Adidakset Niken tilasta ?
heillä on vain yks merkki !

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Saksan ydinjätekastrofi ?
http://www.hs.fi/keskustelu/Kymmenettuhannet+marssivat+ydinvoimaa+vastaan+Berliiniss%E4/thread.jspa?threadID=259851&tstart=0&sourceStart=0&start=0
Sinikka Tyynelä, Jyväskylä 19.9.2010 12:12

Saksalaisen suolakaivoksen uumeniin "ikiajoiksi" haudatut ydinjätesäiliöt ovat vuotaneet jo vuosikausia. Itse kaivoskin uhkaa romahtaa. Kyse on pahimmasta mahdollisesta ydinjätteiden varastoinnissa sattuneesta onnettomuudesta.

Assen - saksalainen onkalo ?
Assen kuiluissa on 126 300 kahdensadan litran astiaa ydinjätettä.
Trukit ovat puhkoneet tynnyreihin reikiä jo sisäänkuljetuksen aikana.
Assen on Euroopan ympäristöskandaali.

Viranomaiset pelkäävät, että Assen kohtalo uhkaa myös lähellä sijaitsevaa Gorlebenin suolakaivosta, josta on kaavailtu Saksan suurinta ydinjätteiden loppusijoituspaikkaa. Alueen halleissa odottaa loppuvarastointia tonneittain käytettyä ydinpolttoainetta. Kuiluihin niitä ei ole viety, koska geofysikaaliset tutkimukset on keskeytetty poliittisten ristiriitojen ja asukkaiden vastarinnan takia. Jo 1980- luvulta saakka Asse II:sta vuotava vesi on ollut radioaktiivista.

Nyt Saksa on aloittamassa ennen kokematonta yritystä siirtää, hakea ja käsitellä satoja tonneja jätettä vetisestä haudasta ja ydinjätteestä. Ei ihme, että saksalaiset marssivat massiivisissa mielenosoituksissa ja vastustavat Merkelin ajatusta jatkaa ydinvoiman käyttöä vielä yli kymmenellä vuodella.

Saksa on vajoamassa myrkyllisten ja räjähdysherkkien ydinjätekaasujen kaaokseen !

Ja Onneksi Meillä Suomessa on Matti Vanhanen, puhdas pulmunen, joka jääväsi itsensä ja koko kepun viime kesän uusien ydinvoimalupapäätösten osalta viho viimeinkin !?
Toistaiseksi kokoomuksesta ja muista puolueista ei ole vielä löytynyt sellaista selkärankaa Matin tapaan, mutta eiköhän Suomessakin Oikeus voita ja Suomen uusien ydinvoimaloiden luvat kumota laajasta esteellisestä valmistelusta ja päätöksenteosta johtuen ?

lauantai 18. syyskuuta 2010

Koko kepu valkopesuun ?
Sinikka Tyynelä, Jyväskylä 18.9.2010 12:32
http://www.hs.fi/keskustelu/Vanhanen+ep%E4ili+olevansa+j%E4%E4vi+p%E4%E4tt%E4m%E4%E4n+ydinvoimasta/thread.jspa?threadID=259794&tstart=0&sourceStart=20&start=20

Vanhanen epäili olevansa jäävi päättämään ydinvoimasta ?

Hienoa, että kepun piirijohtajien hylkäämä Vanhanen on nyt haastanut koko puolueensa valkopesuun ?

Kun kerran Matti myöntää Fennovoiman ja TVO:n voitelurahat koko kepulle, on silloin koko puolue jäävi muita ministereitä ja kansanedustajia myöten !!

Varmasti myös muilla puolueilla on näitä samoja voitelurahoja, mutta ei Matin kaltaista " miestä" vastaamaan tekemisistään ?

- Haloo ?

perjantai 17. syyskuuta 2010

Valtioterrorismi - maan tapa ?
Sinikka Tyynelä, Jyväskylä 17.9.2010 10:07
http://www.hs.fi/keskustelu/P%E4%E4kirjoitukset%3A+Maan+tapaa+ei+en%E4%E4+hyv%E4ksyt%E4/thread.jspa?threadID=259627&Submit=Jatka

Kun valtion organisaatio tai yhtiö/säätiö syyllistyy tekoihin, jotka täyttävät terrorismin piirteet, on kyseessä valtioterrorismi. Tällaisia ovat mitkä tahansa salaiset tai laittomat, korruptoituneet toimet, jotka voivat kohdistua koko kansaan tai kansan osaan.

"maan tapa"

Valtioterrorismin synnyn perusedellytys "maan tapa" Suomessa on ollut valtion budjetista vain eduskuntapuolueille myönnetty puoluetuki, joka on mahdollistanut mahtavien puolueyhtiöiksi muuttuneiden valtapuolueiden syntymisen myös sen omalle medialle myönnetyn valtion budjettituen avulla. Näin syntyneen rahan, vallan, median ja korruption pyhälle ikuisvallan nelinäisyydelle ei enää ole muuta uhkaa kuin kansa itse.

Kansan tahdon eliminoimiseksi valtioterrorismia tukemaan on syntynyt myös mitä moninaisin joukko uusia toimijoita; kakkosia, merisaloja, menestyviä, kehittyviä suomia ja muita venkuloita, joidenka lonkerot ja bisnekset yltävät kaikkialle korruptioon uponneen Suomen näivettyvissä kunnissa.

Vanhanen, Kiviniemi, Pekkarinen ja kepun jo legendaarikseksi muodostunut Nuorisosäätiön pajatso ovat luoneet Suomeen sen historian julmimman valtioterrorismihallinnon.

Eduskunta päättää nostetaanko Vanhasen asiassa syyte ?

Ilman Perustuslakituomioistuinta pelataan edelleenkin pelkästään arpapeliä "pukki kaalimaan vartijana". Korppi ei korpin silmää noki ?

Mahdollinen Vanhasen syyte tai syyttämättä jättäminen on kuitenkin paljastanut melkoisen kepun verottoman Nuorisosäätiön pajatson, kepun johtajien mätämunan, jonka nettovarallisuus on 200 miljoonaa euroa !

Vanhasen kohtalo on vain pikkujuttu Nuorisosäätiön paljastukseen !

Siksi samalla on jo mietittävä, miten vuosikausia esteellisesti myönnetyt miljoonat peritään Nuorisosäätiöltä takaisin valtiolle.
Nuorisosäätiö on vain nykyisen Suomen poliittisen korruption jäävuoren huippu.
Muitten puolueitten yhtiöt ovat edelleen pimennossa !

Niin kauan kun puoluelaki selättää perustuslain, on mahdotonta rajoittaa puolueyhtiöiksi muuttuneiden puolueinstituutioiden rehoittavaa pimeää vaalirahoitusta, joka on jo Suomessa muuttunut räikeäksi valtioterrorismiksi.

lauantai 28. elokuuta 2010

H1N1 - biologinen ase
http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelupalsta/posts/list/1552.htm

Kysymys sosiaali- ja terveysministeriölle : Onko possupiikissä nanorokotetta ?

Ksml:n verkko 30.11.2009
Suomi varautui hyvin sikainfluenssaan, kirjoitti sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kari Välimäki ksml:ssa 18.11.
Samaan aikaan Itsenäisyyspuolueen varapuheenjohtaja, lääkäri Mirjaleena Isoaho on vaatimassa massarokotusten keskeyttämistä välittömästi. Perusteena Terveyden ja hyvinvointilaitoksen todistetut korruptioyhteydet sikainfluenssarokoteyhtiö GlaxoSmithKlineen, jolta Suomi tilasi rokotteet koko kansalle ilman kilpailutusta. Mirjaleenan ohella koko kansan on saatava selvyys myös vuosituhannen rokotusskandaalista, kun myös bioaseita valmistavan lääkejätti Baxterin rokotelähetyksissä itäblokin maihin on ollut eläviä, vaarallisia viruksia viime keväänä!

Millä aktiivisilla toimenpiteillä kansalaiset ovat suojattuja mahdollisia bioaseita vastaan ? Miten voidaan varmistaa, ettei uutta, ihmiselle ja ympäristölle vaarallista, mutta halpaa nanoteknologiaa testaavat lääkeyhtiöt käytä nyt koko ihmiskuntaa koekaniinina pandemiaan vedoten ?

Miten kansallinen turvallisuus voidaan varmistaa, jos THL ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat vain suurten lääkeyhtiöitten markkinointiosastoja ?

GlaxoSmithKline on terästäytynyt rokoteteollisuudessa, siinä missä mm. Baxter, Sanofi-Aventis ja Novartis. Heidän ainoa olemassaolonsa tarkoitus on tuottaa maksimaalista voittoa.
Nykyiset ”kilpailutalouden” keinot tarjoavat siihen mainiot keinot: Nanorokoteteknologia on halpaa ja tehokasta, kallista virusta tarvitaan vähemmän nanokokoisten adjuvanttiliuosten avulla. Ensimmäiset nanorokotemallit ovat olleet valmiit jo parisen vuotta sitten lukuun ottamatta laajoja ihmiskokeita.

Nanoadjuvantit kuljettavat rokotuksen jälkeen minuuteissa itsensä ja halutun aineksen, esimerkiksi viruksen osan, haluttuun kohteeseen kuten imusolmukkeisiin suurina pitoisuuksina.

Jotta hyvin kalliit nanohiukkasten sivuvaikutustutkimukset, jotka voisivat vaatia haittavaikutustutkimuksia 10-50 vuotta tai jopa enemmän, voidaan ohittaa, tarvitaan sopivia maailmanlaajuisia muutoksia ja uhkakuvia, jotka meille on järjestänyt WHO muuttamalla viime toukokuussa pandemian määritelmää; pandemiassa enää ei tarvita huomattavaa kuolleisuutta, eli kausi-influenssakin on nyt myös pandemia !

WHO:n ohjeistukset eivät ole vielä maailman laki, mutta lain tapaan noudatettavia. Vielä Mirjaleenan siteeraus : ” Jos ja kun Pandemrix tai tulevat rokotteet ovat nanorokotteita, voidaan spekuloida, että kun viruksen kokoiset nanohiukkaset rokotteen mukana kulkeutuvat nopeasti ihmisen kehoon, niin ne myös kulkeutuvat mm. hengitysteistä ulos. Tällöin nanohiukkassaaste voisi kulkeutua suoraan toisen ihmisen keuhkoihin rokotetun lihaksen sijasta ja saada aikaiseksi Pandemrixin kyseessä ollessa influenssan kaltaisen olotilan. Voiko reaktio olla tällöin jopa vaarallinen ? Mitä sanovat lääketeollisuudesta riippumattomat nanoteknologian asiantuntijat ? Ja onko edes niitä ?

Sikainfluenssa on levinnyt oudosti läiskittäin rokotteiden perässä koko Suomessa, eikä tavallisesti epidemioiden tapaan. ”

Kiitän Mirjaleenaa koko Suomen puolesta hänen vaatiessa totuudenmukaista ja avointa tietoa yhteiskuntaamme !

Itselleni jäi vain yksi kysymys : rokotetaanko Suomen kansaa vaarallisella nanorokotteella ?

???

Suomi on heräämässä vuosituhannen rokotuspainajaiseen, kun on paljastumassa, että Pandremix aiheuttaa autoimuunisairauksia, mm. narkolepsiaa, samalla kun muut haittavaikutukset on kokonaan tilastoimatta ja tutkimatta. Ne saattavat ilmetä vasta vuosien tai vuosikymmenten päästä.

lauantai 14. elokuuta 2010

Kolmas maailmansota vai Rauha Välimerelle ?

HS /Sinikka Tyynelä, Jyväskylä 14.8.2010 20:18
http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=254895&messageID=5284140&


Bradley Manning ja on vangittuna ja hän voi keskustella vain asianajajien välityksellä ulkomaailman kanssa.
Suuret Kiitokset Bradleylle ja Wikileaksille !
Äiti Maalla ja sen siviileillä on vielä toivoa USA:n ja Naton sotilasdiktatuurin kukistamisessa !

Kiitos Wikileaksin, USA:n ja CIA:n Afganistanin teurastaminen on jo täydellisesti hävitty !

Varoitus järkyttävästä videomateriaalista
http://www.youtube.com/watch?v=25EWUUBjP Mo&feature=related

USA/Nato/CIA ei koskaan tule voittamaan sotaa 1,6 miljardia muslimia vastaan, päinvastoin !

Enää kysymys on siitä, miten ISAF-joukoille ja Naton/USA/CIA:n armeijoille varmistetaan edes jonkinlainen perääntymistie mielipuolisen teurastamisen jäljiltä ?

Wikileaks Hitler parody
http://www.youtube.com/watch?v=P_k7WPv2E vY

Afganistanin ja Lähi-idän sodan jälkipyykin saippuasta huolehtivat hakkerit ?
Maailman valtamedialla on tärkeä tehtävä pyykin pesijänä ?
Ihmisoikeus- ja sotatuomioistuimet hoitavat sotarikoksiin syyllistyneet tuomioistuimiin Maailman Rauhan Perusedellytyksenä ?

Muussa tapauksessa on nostettava kädet pystyyn ja todettava, että Kolmas Maailmansota on jo syttynyt ?

Afganistan ? - keskustelua :
http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelupalsta/posts/list/9076.htm

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

SSS ?

Kuva : Hannu Ahonen
SSS ?
Savon Sanomat ?
SenSuuriSanomat :


Bannit tuli mansikkapalstalla ja vielä sen jälkeenkin lehti poistaa kirjoitusosioita ketjuista !

http://www.savonsanomat.fi/mielipide/keskustelupalsta/recentTopics/showTopicsByUser/63.htm ja
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/keskustelupalsta/posts/listByUser/63.htm

Savon Sanomat on Keskisuomalaisen tytäryhtiö
http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelupalsta/posts/list/15202.htm

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Keljonlahti ?


Kuva : Hannu Ahonen

Maailman suurin turvevoimala Jyväskylässä.

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Öljyn tuotantohuippu ?

http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=249554&messageID=5132111&
ST / HS 3.7.2010
On täysin mahdollista, että suuri osa merielämästä kuolee Meksikonlahden alueelta ja öljyn jäämiä sekä suuria myrkkymääriä kulkeutuu Atlantin valtamereen ja sieltä Golf-virran mukana Euroopan rannikolle asti.

Jos vuotoa ei saada tyrehdytettyä, koko Atlantin pilaantuminen on mahdollista ja lopulta maailman muidenkin maailman valtamerten ekosysteemit romahtavat !

Pahentuvassa tilanteessa Meksikonlahden alueen metaani, - luonnonkaasu voisi räjähtää ja murtautua merenpohjan läpi aiheuttaen ennen kokematonta tuhoa tsunamien sekä myrkyllisten kaasujen vapautumisena alueelle.

Kaikkein pahinta olisi, jos halkeama merenpohjassa saisi aikaan hallitsemattoman mannerlaatan siirtymisen Meksikonlahdelta Mississippiin ja Suurille järville. Sellaista tuhoa olisi mahdotonta edes aavistella.

Tilanne Meksikonlahdellakin on suoraa tulosta suuryhtiöiden ylimielisyydestä, ahneudesta ja piittaamattomuudesta. Näitä yrityksiä ja niitten poliittisia myötäilijöitä motivoi ensisijaisesti vain voitto. Nykyisiä riskibisneksiä ei olisi koskaan tehty, jos elämän loukkaamattomuutta kunnioitettaisiin.

Nykyinen elämäntapa ja kulttuuri on riippuvainen öljystä ja yritysintresseistä, jotka estävät muiden turvallisten teknologioiden kehittämisen pienen valtaeliitin taloudellisten voittojen varmistamiseksi.

Mitä arvoa on rahalla, jota ei voi syödä, samalla kun elämä vaarantuu ? - hyvin yksinkertainen älykkyystesti, jota nykyihmisen on vaikea ratkaista ?

Evoluutio langettaa nyt omaa tuomiota : Maa - äiti reagoi ihmisen ahneuteen ja piittaamattomuuteen yhä rajummin.

Maa – äiti kyllä selviytyy tästä, mutta selviääkö enää ihmiset ?

Samalla kun elämän tutut rakenteet ympäriltämme murtuvat, yrittää vanha kehityksestä tipahtanut valtakaarti epätoivoisesti varmistaa ympärilleen bunkkereita ja sotilasliittoutumia turvaamaan pienen talouseliitin maailman laajuista huijausta ja ihmisoikeuksien polkemista.

Mutta me emme pelkää vallankumousta !

Me emme suostu myöskään konekivääreillä turvattujen ydin- ja plutoniumvoimaloiden piikkilanka-aitauksiin. Me astumme vapauteen kaikista keskitettyjen valta, – hallinto, - ja pankkidiktatuurien keskitysleireistä ja otamme vastuun elämän säilymisestä tällä upealla auringon valoa kaikille säteilevästä sinisestä kotiplaneetastamme, jolla vain käväisemme oppiaksemme elämää ylläpitävät pelisäännöt !

Luonnon reunaehdot :

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Itsekkyyden muistomerkki


Pekkarinen ajaa ydinvoimayhtiöille rajoittamatonta vastuuta http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/06/pekkarinen_a...amatonta_vastuuta_1789728.html
Suomi aikoo säätää lain, joka saattaisi ydinvoimayhtiöt rajoittamattomaan vastuuseen mahdollisista ydinvahingoista. Rajoittamattomasta vastuusta on jo sovittu kansainvälisellä sopimuksella, mutta sitä ei ole saatu voimaan, koska vakuutusyhtiöt eivät suostuisi myöntämään sen mukaisia vakuutuksia.

Miksi Pekkarinen yrittää kiillottaa korruptioon kaatuneen hallituksen kilpeä vielä viime metreillä ?

Pekkarinen varmaan haluaa näyttää esimerkkiä itselleen ja muille ottamalla rajoittamattoman vastuun esteellisesti valmistellusta ydinvoimaäänestyksestä ?

Jos Suomessa olisi ydinjätteen jälleenkäsittelylaitos tai sen transmutaatiomylly, voitais laittaa eduskunnan ydinjätettä synnyttävä puppugeneraattori heti kierrätykseen, jo ennen seuraavia eduskuntavaaleja ?

Pitäisikö Itsekkyyden muistomerkki pystyttää Ydinjätehautausmaalle ja siunata Pekkarisen Pyhään maahan myös muut ydinvoiman puolesta äänestäneet kansanedustajat ?

Itsekkyyden Muistomerkki / http://www.itsekkyydenmuistomerkki.fi/

Nämä kansanedustajat äänestivät ydinvoiman puolesta 1.7.2010:
Helsinki
Sirpa Asko-Seljavaara (KOK) Juha Hakola (KOK) Rakel Hiltunen (SD) Eero Heinäluoma (SD) Arja Karhuvaara (KOK) Mari Kiviniemi (KESK) Päivi Lipponen (SD) Sanna Perkiö (KOK) Pertti Salolainen (KOK) Sari Sarkomaa (KOK) Astrid Thors (R) Jan Vapaavuori (KOK) Ben Zyskowicz (KOK)
Uusimaa
Eero Akaan-Penttilä (KOK) Thomas Blomqvist (R) Leena Harkimo (KOK) Hanna-Leena Hemming (KOK) Antti Kalliomäki (SD) Merja Kuusisto (SD) Sanna Lauslahti (KOK) Eero Lehti (KOK) Marjo Matikainen-Kallström (KOK) Jukka Mäkelä (KOK) Outi Mäkelä (KOK) Tapani Mäkinen (KOK) Matti Saarinen (SD) Kari Uotila (VAS) Raija Vahasalo (KOK) Matti Vanhanen (KESK)
Varsinais-Suomi
Pertti Hemmilä (KOK) Liisa Hyssälä (KESK) Ilkka Kanerva (KOK) Ilkka Kantola (SD) Esko Kiviranta (KESK) Jouko Laxell (KOK) Petteri Orpo (KOK) Katja Taimela (SD) Anne-Mari Virolainen (KOK) Stefan Wallin (R)
Satakunta
Anne Holmlund (KOK) Hannu Hoskonen (KESK) Timo Kalli (KESK) Reijo Kallio (SD) Oiva Kaltiokumpu (KESK) Sampsa Kataja (KOK) Krista Kiuru (SD) Juha Korkeaoja (KESK) Antti Vuolanne (SD)
Häme
Sirkka-Liisa Anttila (KESK) Timo Heinonen (KOK) Kalle Jokinen (KOK) Johannes Koskinen (SD) Tuija Nurmi (KOK) Juha Rehula (KESK) Päivi Räsänen (KD) Jouko Skinnari (SD) Ilkka Viljanen (KOK)
Pirkanmaa
Mikko Alatalo (KESK) Marko Asell (SD) Jukka Gustafsson (SD) Harri Jaskari (KOK) Heikki A. Ollila (KOK) Klaus Pentti (KESK) Tero Rönni (SD) Kimmo Sasi (KOK) Arto Satonen (KOK) Marja Tiura (KOK)
Kyme
Jyri Häkämies (KOK) Valto Koski (SD) Jari Larikka (KOK) Markku Laukkanen (KESK) Reijo Paajanen (KOK) Sirpa Paatero (SD) Markku Pakkanen (KESK) Sari Palm (KD)
Etelä-Savo
Jari Leppä (KESK) Olli Nepponen (KOK) Lenita Toivakka (KOK) Pauliina Viitamies (SD)
Pohjois-Savo
Elsi Katainen (KESK) Jyrki Katainen (KOK) Seppo Kääriäinen (KESK) Kari Rajamäki (SD) Markku Rossi (KESK)
Pohjois-Karjala
Lauri Kähkönen (SD) Esa Lahtela (SD) Pekka Ravi (KOK) Eero Reijonen (KESK) Anu Vehviläinen (KESK)
Vaasa
Esko Ahonen (KESK) Lasse Hautala (KESK) Anna-Maja Henriksson (R) Bjarne Kallis (KD) Miapetra Kumpula-Natri (SD) Mika Lintilä (KESK) Juha Mieto (KESK) Håkan Nordman (R) Mats Nylund (R) Petri Pihlajaniemi (KOK) Paula Risikko (KOK) Petri Salo (KOK) Paula Sihto (KESK) Jutta Urpilainen (SD)
Keski-Suomi
Matti Kangas (VAS) Toimi Kankaanniemi (KD) Reijo Laitinen (SD) Lauri Oinonen (KESK) Mauri Pekkarinen (KESK) Tuula Peltonen (SD) Henna Virkkunen (KOK)
Oulu
Matti Ahde (SD) Tuomo Hänninen (KESK) Kyösti Karjula (KESK) Inkeri Kerola (KESK) Timo V. Korhonen (KESK) Paula Lehtomäki (KESK) Suvi Lindén (KOK) Raimo Piirainen (SD) Lyly Rajala (KOK) Antti Rantakangas (KESK) Tapani Tölli (KESK) Tuulikki Ukkola (KOK) Mirja Vehkaperä (KESK) Pekka Vilkuna (KESK)
Lappi
Ulla Karvo (KOK) Hannes Manninen (KESK) Johanna Ojala-Niemelä (SD) Janne Seurujärvi (KESK) Paavo Väyrynen (KESK)

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Suomeen tarvitaan Perustuslakituomioistuin ?

http://www.hs.fi/keskustelu/Lis%E4ydinvoima+menossa+l%E4pi/thread.jspa?threadID=249063&tstart=0&sourceStart=60&start=60

Kun lainsäädäntövaltaa – ja tuomiovaltaa käyttää sama byrokraatti, on kyseessä banaanivaltio.
Banaanivaltio on sotilasdiktatuuri, joksi Suomikin on muuttumassa.
Vastoin kansan enemmistön tahtoa Suomen KMS - helppoheikkien nakkikerho on enemmistönä hyväksymässä Suomeen uusia kolmannen sukupolven plutoniumvoimaloita kuin sieniä sateella.

Oikeusvaltio, jolla on oma perustuslaki, ei suvaitsisi nykyistä eduskunnan mielivaltaa.

Oikeusvaltiossa lainsäädäntövalta ja tuomiovalta on erotettu ja pitää erottaa toisistaan:
Lainsäädäntövaltaa voi käyttää kansan luottamusta nauttiva eduskunta tai parlamentti ja tuomiovaltaa voivat käyttävää vain puolueettomat tuomioistuimet.
Ts. poliittiset asiat hoidetaan poliittisesti, oikeudelliset oikeudellisesti.

Suomi on nyt banaanivaltio, jossa KMS – sedät ovat antaneet banaanipotkun kansalle. Politiikka, oikeuslaitos, ynnä valtamedia on kietoutunut yhteen kansalaisen hirttosilmukaksi, jolla on tuhottu Suomen hallitusmuoto, perustuslaki ja itsenäisyys.

Suomella on nyt edessään avoin sotilasdiktatuuri, jos eduskunta saa tahtonsa läpi uusista plutoniumvoimaloista; banaanivaltiosta on lyhyt potku plutokratiaksi, joka tarvitsee Naton sotilasdiktatuuria turvamaan plutoniumtalouden turvajärjestelyjä, sillä avoin ydinasemateriaalin siviilikäyttö on herkkua kaiken maailman terroristeille ?

Suomen kansa tarvitsee nyt perustuslakituomioistuimen välttyäkseen KMS / Nova / Ray / Jallitushallituksen pahenevalta laittomuudelta.

Perustuslakituomioistuimen tärkeimpiä tehtäviä on valvoa, että eduskunta nauttii kansan, eikä KMS – pörssi - helppoheikkien luottamusta.

Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta : täällä on pukki kaalimaan vartija !
Perustuslakivaliokunta koostuu kansanedustajista. Banaanivaltissa ei korppi korpin silmää noki ja siksi Suomessa ei ole vuosikymmeniin kyetty järjestämään edes avoimia vapaita ja demokraattisia vaaleja.

Oikeusjärjestelmän puoluepoliittisuus banaanivaltiossa ilmenee myös tuomioistuimissa. Käräjäoikeuksien lautamieskokoonpanot valitsee kunnanvaltuusto. Suurimmat puolueet ovat miehittäneet myös käräjäoikeudet !

Kun samaan aikaan poliittisiin puolueisiin kuuluu 5 – 6 % kansasta, voidaan ymmärtää nykyinen korruption ja mädännäisyyden kukoistus. Oikeuskansleri ilman tuomiovaltaa on vain rippi-isä ja mitenkäs muuten ja ”maan tavan mukaan” kenen ? nimittämä ?

Esteellisesti valmistellut ydinvoimaluvat on kumottava tuomioistuimessa !



Valta kuuluu kansalle
http://www.hs.fi/keskustelu/Lis%E4ydinvoima+menossa+l%E4pi/thread.jspa?threadID=249063&tstart=0&sourceStart=60&start=100
ST / HS 30.6.2010

Veikko Päiviön usko suomalaiseen demokratiaan on harhaa :
Korkein valta Suomessa on Suomen kansalla, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut Eduskunta.
Tuskin ?
Valtiovalta Suomessa kuuluu Perustuslain selättäneelle puoluediktatuurille, KMS - ja Perheyritysliiton liikemiehille, joita edustaa valtiopäivämarkkinoille kokoontuneet lobbarit.

Myös Perustuslain 3 §:n 2 momentti Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta on enää luuranko :
Nyt hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentin valtaoikeuksien ja lautasen poistamisen jälkeen pääministeri/lobbari ilman ministerivastuuta, sekä muu rahalla ostettu valtioneuvosto, jonka jäsenet nauttivat vain KMS - liikemiesten luottamusta vastoin kansan enemmistön tahtoa !
Vai miten Päiviö ymmärtää Vanhasen loikkauksen lobbariksi kesken kaiken ?

Ehdokkaat vaaleissa asettaa poliittiset puolueet, eikä uuden puolueen perustamiselle ole mitään esteitä.

Euroopan Neuvoston lahjonnan vastainen ryhmä, Greco on tuonut raportissaan painokkaasti ja selkeästi esille, "ettei julkista rahoitusta voida rajoittaa ainoastaan parlamentissa edustettuina oleviin puolueisiin".

Grecon raportin julkaisemisen jälkeen maamme hallitus ja eduskunta ovat huomattavasti korottaneet valtion varoista eduskuntapuolueille sekä niiden tukijärjestöille ja sanomalehdille maksettavaa puoluetukea, mutta ummistaneet täysin silmänsä Grecon esityksiltä.

Demokratia, kansalaisten enemmistön tahto, ei nyky-Suomessa toteudu.

Eduskunnan ulkopuoliset puolueet ovat vailla välttämättömiä taloudellisia toimintaedellytyksiä. Suurimmat eduskuntapuolueet lähes kylpevät rahassa. Sen lisäksi, että ne rahoittavat itseään kaikkien veronmaksajien kustannuksella eduskunnan myöntämällä puoluetuella, ne saavat suuria, eri tavoin naamioituja vaaliavustuksia useilta yrityksiltä, mm. ydinvoimayhtiöiltä ja jopa sellaisilta pörssiyhtiöiltä, joissa valtio on mukana merkittävänä osakkeenomistajana. Rahan saajina eivät ole eduskuntaan pyrkivät uudet puolueet eivätkä myöskään pienimmät eduskuntapuolueet vaan ennen muuta suurimmat ja vaikutusvaltaisimmat hallitus- ja eduskuntapuolueet.

Esteellisesti pörssiyhtiöiden piikkiin valmistellut ydinluvat on kumottava tuomioistuimessa !

http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelupalsta/posts/list/2360.htm

!!!

ÄÄnestetään ydinvoima historiaan !
http://www.hs.fi/keskustelu/Lis%E4ydinvoima+menossa+l%E4pi/thread.jspa?threadID=249063&tstart=0&sourceStart=120&start=120
ST / HS 30.6.2010 17:55

Koko ihmiskunnan historian ajan on taisteltu vallasta !
Taistelun on jo loputtava.
Tässä viimeisessä atomiteollisuuden ehdoilla käytävässä taistelussa ei ole enää ainuttakaan voittajaa ! Plutokratian harvainvalta yrittää nyt peruuttaa tuhannen vuoden ajanjakson kaikki demokraattiset saavutukset.

Se miten tässä historiallisessa taistelussa tulee käymään - siitä päätetään näinä aikoina.

Plutokratian edustajat yrittävät nyt kaikin keinoin vasaroida läpi meille uuden maailmanjärjestyksen ja maaorjuusjakson ikuiset kahleet. Samalla kun meidät orjuutetaan ikuiseen velkaorjuuteen, myös tuleville sukupolville jätetään miljoonan vuoden taakka ratkaisemattoman ydinjäteongelman osalta.

EU, uuslibsujen globaali maailmanvalta on jo murentunut.
Globaalitalous on hukkumassa vyöryvään velka-aaltoon, samalla kun nykyiset plutokratian edustajat yrittävät viimeisillä voimillaan sitoa ihmiskunnan ydinaseplutoniumin polttoainekierrätykseen, pakkopaitaan, joka tekee koko maailmasta entistä suljetumman poliisivaltion, jossa turvassa ei ole enää kukaan !

Näinä aikoina päätetään Suomen kohtalosta: lisää ydinjätettä ja ionisoivaa keinotekoista radioaktiivista säteilyä, joka vääjäämättömästi tuhoaa biosfääriä ja ihmisen oman immuniteettijärjestelmän, koska rahan ehdoilla toimivalla korruptoituneella valtaeliitillä ei enää ole moraalia, kunniaa eikä isänmaata.

Meidän on otettava kansanvalta takaisin rahavallan plutokratialta ja annettava näiden EU - huijareiden velka- ja korkojärjestelmien murtua samalla kun asetamme demokratiamme lujalle maaperälle.

Edessämme on täyskäännös elämän ja demokratian pelastamiseksi.

???

Keinotekoiset radioaktiiviset päästöt ?
http://www.hs.fi/keskustelu/Lis%E4ydinvoima+menossa+l%E4pi/thread.jspa?threadID=249063&tstart=0&sourceStart=120&start=140
ST / HS 30.6.2010

Ydinvoiman kannattajat väittävät, että ydinvoima on saasteetonta.
Julkisuudessa ei puhuta luontoon pääsevistä radioaktiivisista aineista, jotka ovat levinneet ja leviävät koko maapallolle saastuttaen koko biosfäärin.

Keinotekoisen radioaktiivisen säteilyn seurauksena syntyy soluihin esimerkiksi vedystä heliumia, hiilestä typpeä, fosforista rikkiä ja rikistä klooria.

On syntynyt väistämätön kiertokulku, joka johtaa ihmisen tai hänen immuniteettisysteeminsä hitaaseen heikkenemiseen.
Vesi, ilma, maa ovat lisääntyvästi myrkyttyneet.

Vielä on jotakin muutakin silmiinpistävää, nimittäin : sielullinen ja ruumiillinen kestokyky on varsinkin nuorilla selvästi laskenut.
Keinotekoisten radioaktiivisten aineitten taustasäteily kasvaa vuosi vuodelta.
Ne tuhoavat ihmisen immuniteettijärjestelmää yhtä lailla kuin kaiken muun biologisen elämän jatkuvuutta.

Tri Helen Caldicott, kansainvälisesti tunnettu tutkija, laukoo lokakuussa 2009 Global Researchille kirjoittamassaan artikkelissa seuraavaa:

Hiljattain julkaistun, Saksan hallituksen sponsoroiman KiKK-tutkimuksen tulokset kertovat karua kieltään. Sairastumisiin ei ole esitetty eikä löydetty muuta selitystä kuin ydinlaitosten radioaktiiviset päästöt. Näiden biologisesti aktiivisten ainesosien joukossa, joita ydinvoimalat rutiininomaisesti laskevat ympäristöönsä ja ilmakehään on Tritium.
Tritium jää ympäristöhaitaksi yli sadaksi vuodeksi eikä sille ole asetettu päästörajoituksia. Muita ydinvoimalan tuottamia päästöjä ovat Xenon, Krypton ja Argon joka muuntuu Cesiumiksi ja Strontiumiksi; Carbon 14 joka on radioaktiivinen tuhansia vuosia; Cesium 137 joka on radioaktiivinen satoja vuosia sekä Iodine 129 joka on ympäristöriesana 15.7 miljoonaa vuotta.

Tritium yhdistyy suoraan geenin dna-molekyyliin ja aiheuttaa sikiöaikaisia vaurioita ja syöpää. Cesium aiheuttaa lihassarkoomaa sekä aivosyöpää.
Strontium aiheuttaa luusyöpää ja leukemiaa.
Radioaktiivinen Iodine aiheuttaa kilpirauhassyöpää.

http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelup alsta/posts/list/12480.htm

Entäs nollapiste - energia ?

http://www.hs.fi/keskustelu/Eduskunta+aloitti+v%E4%E4nn%F6n+ydinvoimaluvista/thread.jspa?threadID=248940&tstart=0&sourceStart=160&start=140
ST / HS 29.6.2010
Suomi on hirttäytymässä energiakeskustelussa ja ilmastomuutoksen torjunnassa ydinvoimaan.
Fossiilisten polttoaineiden vaihtoehtona ydinvoima on täysin kestämätön ratkaisu. Ydinvoimala perustuu höyrygeneraattoriin, jonka tekniikka on 1800-luvulta.

Tämän kivikautisen energiamuodon ydinjäte on miljoona kertaa vaarallisempaa kuin siihen tarvittava uraanipolttoaine.
Ydinvoima on lauhdesähköä, jonka hyötysuhde on 1/3. Ts. 2/3 primäärienergiasta hukataan harakoille ja merien lämmittämiseen, mikä on ilmastotalkoissa katastrofaalinen tosiasia !

Julkisuudessa ei ole edes keskusteltu siitä, että uudet kolmannen sukupolven ydinvoimalat ovat plutoniumvoimaloita, jotka käyttävät jälleenkäsiteltyä MOX - polttoainetta.
Suomesta on siten tulossa poliisi- ja sotilasdiktatuuri, sillä plutoniumista on helppo valmistaa asemateriaalia.

Jotta vältetään Suomen historian suurin vaara, on demokratia pelastettava.
Enemmistö suomalaisista, n. 2/3 vastustaa ydinvoimaa ja valmis luopumaan siitä kokonaan Saksan tavoin !

Ihmiskunta on jo siirtynyt kapitalismin jälkihistoriaan : nykymenolla ollaan viimeinen tai toiseksi viimeinen sukupolvi.
Luonnon kantokyvyn raiskaaminen 4-5 maapallon kulutusvauhdilla on loputtava !
Sekä ydinvoimasta, että fossiilisista polttoaineista on luovuttava mahdollisimman nopeasti !

Moderneja vaihtoehtoja energiantuotantoon on pilvin pimein ja siksi eduskunnan olisi keskityttävä vaikkapa "nollapiste-energian" hyödyntämiseen, eikä vastoin kilpailulainsäädäntöä toimivien ristiinnaitujen pörssimonopolien vahvistamiseen, jotka torppaavat kaiken kehityksen ja vievät Suomen suoraan kivikauteen !

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Missä viipyy Perustuslakituomioistuin

Kehittyvien Maakuntien Suomi ?
Suomen nykyinen KMS / NOVA / RAY / Nuorisosäätiö –jallitushallitus olisi pitänyt kaataa heti vaalirahoitusskandaalin paljastuttua :
KMS-ministerit eli ne ministerit, joille KMS oli ilmoituksensa mukaan kanavoinut vaalirahaa:

1. Vanhanen, Matti (vaalirahaa KMS:ltä [KMS]) (pääministeri; Keskusta)
2. Katainen, Jyrki (KMS & Helsingin Mekaanikontalo Oy) (valtiovarainministeri, pääministerin sijainen; Kokoomus)
3. Hyssälä, Liisa (KMS) (sosiaali- ja terveysministeri, Keskusta)
4. Häkämies, Jyri (KMS & Helsingin Mekaanikontalo Oy & Pankkiiriliike Öhman) (puolustusministeri, Kokoomus)
5. Lehtomäki, Paula (KMS & Helsingin Mekaanikontalo Oy) (ympäristöministeri, Keskusta)6. Lindén, Suvi (KMS) (viestintäministeri, Kokoomus)
7. Pekkarinen, Mauri (KMS & Suomi-Soffa) (elinkeinoministeri, Keskusta)
8. Vehviläinen, Anu (KMS) (liikenneministeri, Keskusta)
9. Virkkunen, Henna (KMS) (opetusministeri, Kokoomus)
10. Väyrynen, Paavo (KMS) (ulkomaankauppa- ja kehitysministeri, Keskusta)
11.Wallin, Stefan (KMS) (kulttuuri- ja urheiluministeri, RKP)

KMS ilmoitti tukeneensa rahallisesti myös Eduskunnan nykyistä puhemiestä Sauli Niinistöä (KMS) (Kokoomus).

Kehittyvien Maakuntien Suomi ?
Poltetun maan ja hävitetyn demokratian taktiikkaa, jolla suuri raha korvaa kaikki laillisuuden periaatteet :
Ilman Perustuslakituomioistuinta tilanne tulee vain pahenemaan, kun Matti Vanhanen paljasti karvansa ja loikkasi Perheyritysliiton toimitusjohtajaksi. Sen siipien suojissa majailee myös KMS – ”arvojohtajat” odottamassa Vuorineuvoksen titteliä ja kunniamerkkejä.

Perustuslain mukaan ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.”
nyt
”Valtiovalta Suomessa kuuluu KMS-ja Perheyritysliiton liikemiehille, joita edustaa valtiopäivämarkkinoille kokoontuneet lobbarit.”

Perustuslain 3 §:n 2 momentti ”Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta.”
nyt
”Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentin valtaoikeuden ja lautasen poistamisen jälkeen pääministeri/lobbari ilman ministerivastuuta, sekä muu rahalla ostettu valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia KMS - liikemiesten luottamusta vastata sen arvojohtoa.”

Vaalien jälkeen useat KMS:n tukemat huippupoliitikot hakivat vuorineuvoksen arvonimeä Kyösti Kakkoselle.
Nyt Kakkonen on avoimesti Vanhasen työnantaja ja Perheyritysliiton toimitusjohtaja entistä suuremmalla palkalla, kun Suomi käsittelee torstaina uusia maailman suurimpia esteellisesti valmisteltuja ydinvoimalupia eduskunnassa.

Mitä KMS / NOVA / RAY / Nuorisosäätiö –jallitushallituksen Pandoran lippaasta torstaina paljastuu ? Petaako Suomi lisää ydinvoimaa pörssipelurien aarrearkkuun, vai vaaditaanko valmistelijat valtakunnan oikeuteen, samoin kuin demokraattiset periaatteet myynyt Suomen rahalla ostettu hallitus ?

Muistin virkistämiseksi KMS - politiikot :
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kehittyvien_maakuntien_Suomi

Tuetut KMS - poliitikot :

Helsingin vaalipiiri
Eero Heinäluoma (sd) 10 000 euroa (SDP:n mielestä tämä tuki meni puolueen yhteiseen kampanjaan)
Päivi Lipponen (sd) 5 000 euroa
Juha Hakola (kok) 5 000 euroa
Merja Vanhanen (kesk) 5 000 euroa (ei valittu)
Martti Huhtamäki (kesk) 7 000 euroa (ei valittu)
Riina Nevamäki (kesk) 3 000 euroa (ei valittu)

Uudenmaan vaalipiiri
Sauli Niinistö (kok) 10 000 euroa
Matti Vanhanen (kesk) 10 000 euroa
Markku Uusipaavalniemi (kesk) 5 000 euroa
Merikukka Forsius (valittiin vihreiden listalta, nykyään kokoomuksen kansanedustaja) 5 000 euroa
Jari Isometsä (kesk) 6 600 euroa (ei valittu)
Varpu-Leena Malmgren (kesk) 3 000 euroa (ei valittu)

Varsinais-Suomen vaalipiiri
Ilkka Kanerva (kok) 10 000 euroa
Stefan Wallin (rkp) 10 000 euroa
Liisa Hyssälä (kesk) 5 000 euroa

Satakunnan vaalipiiri
Sampsa Kataja (kok) 5 000 euroa
Timo Kalli (kesk) 10 000 euroa
Oiva Kaltiokumpu (kesk) 5 000 euroa
Juha Korkeaoja (kesk) 5 000 euroa
Kauko Juhantalo (kesk) 10 000 euroa (ei valittu)

Hämeen eteläinen vaalipiiri
Jari Koskinen (kok) 5 000 euroa
Maija-Liisa Lindqvist (kesk) 5 000 euroa (ei valittu)

Pirkanmaan vaalipiiri
Marja Tiura (kok) 20 000 euroa

Kymen vaalipiiri
Jyri Häkämies (kok) 10 000 euroa
Markku Pakkanen (kesk) 2 000 euroa

Etelä-Savon vaalipiiri
Pekka Nousiainen (kesk, 5 000 euroa) (ei valittu)
Seija Korhonen (kesk, 5 000 euroa) (ei valittu)

Pohjois-Savon vaalipiiri
Jyrki Katainen (kok) 5 000 euroa, lisäksi Kataisen on aiemmin ilmoitettu saaneen Kansallisen Kokoomuksen vaalirahastosta yhdistyksen varoja 10 000 euroa
Seppo Kääriäinen (kesk) 5 000 euroa
Ossi Martikainen (kesk) 5 000 euroa (ei valittu)

Pohjois-Karjalan vaalipiiri
Eero Reijonen (kesk) 5 000 euroa
Anu Vehviläinen (kesk) 10 000 euroa
Pekka Ravi (kok) 10 000 euroa
Hannu Hoskonen (kesk) 2 000 euroa
Lauri Kähkönen (sd) 2 000 euroa

Vaasan vaalipiiri
Petri Salo (kok) 10 000 euroa
Mika Lintilä (kesk) 10 000 euroa
Paula Sihto (kesk) 5 000 euroa
Juha Mieto (kesk) 5 000 euroa
Lasse Hautala (kesk) 10 000 euroa (ei valittu)

Keski-Suomen vaalipiiri
Mauri Pekkarinen (kesk) 10 000 euroa
Lauri Oinonen (kesk) 5 000 euroa
Anne Kalmari (kesk) 5 000 euroa
Henna Virkkunen (kok) 5 000 euroa
Hennariikka Andersson (kok) 2 000 euroa (ei valittu)

Oulun vaalipiiri
Paula Lehtomäki (kesk) 15 000 euroa
Antti Rantakangas (kesk) 5 000 euroa
Suvi Lindén (kok) 5 000 euroa
Riikka Moilanen-Savolainen (kesk) 4 000 euroa (ei valittu)
Matti Ahde (sd) 10 000 euroa

Lapin vaalipiiri
Hannes Manninen (kesk) 10 000 euroa
Paavo Väyrynen (kesk) 10 000 euroa
Ari Ruotsalainen (kesk) 10 000 euroa (ei valittu)

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

"Rajoittamaton vastuu" myös ministereille ?

http://www.hs.fi/keskustelu/Oikeuskansleri%3A+Lis%E4ydinvoiman+lupap%E4%E4t%F6ksen+valmistelija+j%E4%E4vi/thread.jspa?threadID=247446&tstart=0&sourceStart=0&start=60
ST / HS 27.6.2010
Suomi aikoo säätää lain, joka saattaisi ydinvoimayhtiöt rajoittamattomaan vastuuseen mahdollisista ydinvahingoista.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/06/pe%20kkarinen_a...amatonta_vastuuta_1789728.h%20tml

Rajoittamattomasta vastuusta on jo sovittu kansainvälisellä sopimuksella, mutta sitä ei ole saatu voimaan, koska vakuutusyhtiöt eivät suostuisi myöntämään sen mukaisia vakuutuksia.
Rajoittamaton vastuu onkin varsin teoreettinen tiukennus ydinvastuuseen.
Vaikka yritys olisikin suurkatastrofin sattuessa rajoittamattomassa vastuussa, rajoittamatonta varallisuutta sillä ei ole !

Miksi Pekkarinen yrittää kiillottaa korruptioon kaatuneen hallituksen kilpeä vielä viime metreillä ?

Suomi haluaa olla ydinvastuusopimuksen tiukennuksessa, jolla on eniten symbolista arvoa. Motiivi liittyykin kenties eduskunnan ydinvoimaäänestykseen, joka on ensi torstaina. Työ- ja elinkeinoministeriö tiedotti rajoittamaan vastuuseen tähtäävästä lakiuudistuksesta vain viikkoa ennen sitä.

Uudet lisäydinvoimalat on valmisteltu esteellisesti.

Pekkarinen vaatii ydinvoimayhtiöille rajatonta vastuuta samalla kun hallituksen ex-pääministeri tekee loikan Perheyritysliiton lobbariksi kesken eduskuntakauden välttyäkseen kaikelta vastuulta ja oikeuskansleri Jonkan keskeneräisten tutkimusten jälkimainingeilta ?

Muodostuuko Myllyn Parhaan myllynkivestä sekä Fennovoiman osakkaana, että Perheyritysliiton jäsenenä sellainen Vanhasen painolasti, joka upottaa kepun ja koko valtakunnan rajoittamattomaan laittomuuteen ?

- Kuka tai mikä instanssi saattaa laittomuuteen sortuneet ministerit rajoittamattomaan vastuuseen oikeusvaltion periaatteiden ja Perustuslakituomioistuimen puuttuessa ?

Montako lautasta jäi Suomen hallitusmuodosta ?

http://www.hs.fi/keskustelu/Vanhanen%3A+Ydinvoimaesityst%E4+ei+vedet%E4+pois+eduskunnasta/thread.jspa?threadID=247473&tstart=0&sourceStart=0&start=20
ST / HS 27.6.2010

Matti Vanhasen kaudella kepun pääministeri otti presidentiltä vallan ja hyppäsi sen jälkeen kesken kauden Perheyritysliiton johtoon.
Uuden liiton toimisto on Helsingin Museokadulla, vahakabinetissa, jossa Suomen presidentiltä vallan ottanut ex-kunnostautunut ministeri palkitaan mojovalla palkankorotuksella:
Pääministerin palkka oli vuoden 2008 verotietojen mukaan n. 13.000 euroa kuussa.
Vanhasen edeltäjille on maksettu Uuden Suomen mukaan Perheyritysten liitossa noin 200 000 euron vuosipalkkaa, eli kuukausitasolla hieman alle 16 000 euroa.

Perheyhdistysliiton yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 30 miljardia euroa. Jäsenyritykset työllistävät 150 000 ihmistä. Perheyritysliiton jäsenluettelo:
http://www.perheyritystenliitto.fi/fi/jasenyritykset/jasenluettelo

Jäsenluettelo / niistä kiinnostavimmat :

A. Ahlström Osakeyhtiö Antti Ahlströmin Perilliset Oy Ahlstrom Oyj Ahlström Capital Ajanta Oy A-Lehdet Oy Avoin yhtiö Nahkatehtaankatu Eilakaisla Oy Finance Link Oy Front Capital Oy Genesis Capital Oy G.W. Sohlberg Oy Ab Grönblom Oy Ab Gummerus Oy HB-Betoniteollisuus Oy Hiihtokeskus Iso-Ylläs Oy Healthlake Oy HEF Group Oy Helsingin Mylly Oy Honkarakenne Oyj Isku Yhtymä Oy John Nurminen Oy Juustoportti Oy Kakkonen-Yhtiöt Oy K. Hartwall Oy Ab Karl Fazer Oy Ab Keitele Forest Oy Keski-Uusimaa-konserni Meripuisto Oy Kone Oyj Kustannusosakeyhtiö Otava Kuusakoski Group Oy LehtiMarket Oy Lemminkäinen Oyj Marja Kurki Oy Martela Oyj Maskun Kalustetalo Oy Mastermark Oy Maturiala Oy Meconet Oy Mekajohtotiet Oy Metalmix Oy Metro Auto Group Oy MicroMedia Oy [/b]MSK-Group Oy Myllykoski Oy Myllyn Paras Oy Nokka-Yhtiöt Oy Novita Oy Okman Oy / Tokmanni Olvi Oyj Otava Kuvalehdet Oy Paulig Oy Pentik Oy Pyhätunturi Oy -Ruka Rakennusosakeyhtiö Hartela Rakennus-Salama Oy Rakennustoimisto Pohjola Oy RTV-Yhtymä S&N Osakeyhtiö Salmela-Yhtiöt - Hesburger - Caribia Sava-Group Oy - Hotel Santa Claus - Kalottikone - Saariselän Tunturihotellit - Savaterra - Toptester SOL Palvelut Oy Spikesafe Oy Spinea Ltd Oy Stala Group Sten & Co Oy Ab Oy Stentor Ab Sunborn Oy Suomen Rh-Yhtiöt Oy Suomi-Soffa SSF Oy Suomen Kauppayhtiöt Oy Suomen Lehtiyhtymä Oy TS-Yhtymä - Turun Sanomat - Hansaprint Vaisala Oyj Vaiste Heikki Tapani Vallila Interior Oy Ab Varova Oy Visuvesi Oy Woikoski Oy Ab . .jne.

Matti Vanhasen kahden lautasen ongelma ratkesi kertaheitolla, kun presidentti-instituutio kaadettiin ja sen jälkeen korruptioon kaatunut hallitus ja sen pääministeri loikkasi vahakabinettiin edustamaan maan johtavia yrityksiä ?

Mitäs väliä lautasista ?

Nyt eletään myös vanhojen suurpuolueitten lopullisen romahduksen aikoja !

Tämän jälkeen vain fiksuimmat voivat kysellä Suomen täysin hävitetyn hallitusmuodon perään ?

Pääministerikö jäävi esittelemään uusia maailman suurimpia kolmennen sukupolven ydinvoimaloita ?

Osakeluettelosta käy ilmi, että myös Fennovoiman osakkaana on mm. ex-pääministerin uusi työnantaja Myllyn Paras !

Eduskunta olisi heti hajotettava ja vaadittava uudet vaalit !

On moraalisesti väärin myöntää Vanhaselle ero ja vastuuvapaus, sillä Suomen kansalle jäi Vanhasen loikkauksesta käteen vain Musta Pekka ja sen uudet perheet !?

torstai 24. kesäkuuta 2010

Jonkan keskeneräiset tutkimukset ?

http://www.hs.fi/keskustelu/Vanhanen%3A+Ydinvoimaesityst%E4+ei+vedet%E4+pois+eduskunnasta/thread.jspa?threadID=247473&tstart=0&sourceStart=0&start=20
ST / HS 24.6.2010

Jonkka julisti Vanhasen Ray-tutkimukset salaisiksi
Vanhasen antamassa lisäselvityksessä on oikeuskanslerin pyytämää lisätietoa siitä, onko pääministeri ollut hallituksessa esteellisenä päättämässä RAY:n tuista Nuorisosäätiölle. Säätiö tuki Vanhasta presidentinvaaleissa yli 23 000 eurolla. Vanhasen huhtikuussa antamassa ensimmäisessä selvityksessä jäi epäselväksi esimerkiksi se, miten tietoinen Vanhanen oli Nuorisosäätiön jakamista vaalituista.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka lupasi kuitenkin tuoda loppukesästä tai alkusyksyllä julki pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) toimittaman RAY-lisäselvityksen.

Alkoiko Vanhasen pätkivä muisti äkisti parantua, kun hän päätti kesken eduskuntakauden loikata syyskuun alusta huonoilla jaloillaan Perheyritysliiton johtoon ?

Onko temppu tehty varmistamaan benzihyppyä valtakunnanoikeudesta ?

Voiko Suomen valtaeliitti toimia eduskunnassa ja valtioneuvostossa kuin hyppyheikki ? - vailla kunniaa, omaatuntoa, moraalia ja Isänmaata ja käryn käytyä hypätä housut kintuissa muihin "tärkeämpiin tehtäviin ?"

Oikeuskansleri Jonkan velvollisuus olisi nyt heti Vanhasen benziloikkauksen yhteydessä julkistaa välittömästi kaikki keskeneräiset tutkimukset Vanhasen osalta koko kansalle !

Olisi ennen kuulumatonta, että ex-pääministeri päättäisi työnsä eduskunnassa vielä siunaamalla uudet maailman suurimmat kolmannen sukupolven ydinvoimalat, jotka nekin on valmisteltu esteellisesti oikeuskanslerin päätöksen mukaan.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Valtakunnanoikeuden paikka ?

http://www.hs.fi/keskustelu/Vanhanen%3A+Ydinvoimaesityst%E4+ei+vedet%E4+pois+eduskunnasta/thread.jspa?threadID=247473&tstart=0&sourceStart=0&start=20
S T / HS 23.6.2010
Suomessa ei ole Perustuslakituomioistuinta ja siksi mm. Puoluelaki on selättänyt Perustuslain, vaikka Perustuslaki on kaikkien kansanvaltaisten lakien äiti !?
Näin puolueista ja näiden johtajista on päässyt muodostumaan oligarkia, joka "pukki kaalimaan vartijana" on nostanut itsensä kaikkien lakien yläpuolelle ?
Suomessa on kuitenkin valtakunnan oikeus !
"Ministeriä vastaan syyte voidaan nostaa, mikäli tämä "tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai menetellyt muutoin virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti".

Pääministeri Vanhanen ei taida olla ainoa kepussa, jonka moninaiset "virkatoimet" kaipaavat perusteellista rikosoikeudellista selvitystä ?

Myös ministeri Pekkarinen on kunnostautunut rikosoikeudellista tutkintaa varten esteellisesti valmisteltujen ydinvoimalupien esittelijänä ?


Oikeuskansleri Jaakko Jonkka päätti, että lupaesityksiä valmistelemassa ollut työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Taisto Turunen on jäävi ydinenergiapäätöksissä.

- Ehdotus, jonka hallitus on tehnyt eduskunnalle, on selkeästi ministerien poliittisessa harkinnassa ja valmistelussa tehty, ja siitä ministerit kantavat itse vastuun, "muisteli" Vanhanen YLE Uutisille.

Vanhanen aikoo seuraavaksi kuulla asiantuntijoiden näkemyksiä oikeuskanslerin päätöksestä.

Hän sanoo olevansa itse valmis viime kädessä päättämään lupaesitysten takaisinvetämisestä, jos se on tarpeen.

Luulenpa, että Vanhasen "asiantuntijalausunnot ja näkemykset oikeuskanslerin päätöksistä" tullaan kuin tullaankin kuulemaan valtakunnanoikeudessa ?

Myös elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) lausunto siitä, ettei oikeuskanslerin huomautuksella ole oikeudellisia vaikutuksia ydinvoimalalupien käsittelyn etenemiseen eduskunnassa, on mittaluokaltaan sellainen, ettei sitä enää voi jättää "maan tavan mukaan" kepun itsevaltiaiden ministerivastuulle ilman perusteellista rikostutkintaa.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Hallitus - valehtelijoiden klubi ?


Greenpeace on julkaissut 2.6.10 selvityksen, jonka mukaan pääministeri Matti Vanhanen ja työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen esittävät ydinvoiman lisärakentamiselle perusteluita, jotka ovat ristiriidassa hallituksen omien taustaselvitysten ja todellisuuden kanssa."
Hallitus on valehdellut ydinvoimalupien kaikista keskeisistä perusteista.
Vanhanen ja Pekkarinen esittävät päästövähennykset kahden ydinvoimaluvan keskeisimpänä perusteena.

Hallituksen omat selvitykset osoittavat, että ydinvoiman lisärakentamisella saatavat päästövähennykset ovat murto-osa siitä, mitä ministerit ovat julkisesti väittäneet.
Sähköntuotannon lisätarvetta on paisuteltu muun muassa olettamalla sähkön ja lämmön yhteistuotannon mittava alasajo. Sähköntuotannon lisätarvetta arvioitaessa hallitus on olettanut, että sähkön ja lämmön yhteistuotantoa ajetaan nopeasti alas, vaikka Greenpeacen mukaan hallitukselle tehty selvitys arvioi, että sähköntuotanto yhteistuotantolaitoksissa päinvastoin kasvaa. Sen lisäksi jo tehdyt päätökset toimista sähkön käytön tehostamiseksi on jätetty pois laskuista sähköntarvetta arvioitaessa.

Ympäristöjärjestön mukaan hallituksen oletukset peittävät 14 terawattitunnin eli reilun yhden uuden ydinreaktorin suuruisen ydinsähkön viennin.

Sähkön hintaa arvioitaessa hallitus on jättänyt kokonaan huomiotta nykyisten pohjoismaisten sähkömarkkinoiden yhdentymisen Keski-Eurooppaan, mikä nostaa sähkön hintaa ja pienentää ydinvoimakapasiteetin lisäyksen vaikutusta sähkön hintaan murto-osaan hallituksen laskelmissa arvioidusta.

Tuulivoiman lisäämisestä aiheutuvat kustannukset on Greenpeacen mukaan arvioitu vähintään kaksi kertaa liian suuriksi, kun kustannukset arvioidaan käyttäen hallituksen omia lukuja.
Hallituksen esitys ydinvoimaluvan myöntämisestä Fennovoimalle ei myöskään täytä ydinenergialain ehtoja, sillä Fennovoimalla ei ole yhdenkään kunnan hyväksyntää ydinjätteiden loppusijoittamiselle.

Kansanedustajat ovat päättämässä virheellisten tietojen perusteella Suomen kohtalonkysymyksestä !
Greenpeacen selvitys:

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

EU - Soviet monopolipeli ?


Onko Vanhanen vain pelinappula, niinkuin Jonkkakin?
Otetaanpa sitten esim. pikkusen isommasta koplauksesta? http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Lippo%20nen

Paavo Lipponen, takinkääntäjä vai tsaari ilman keisarin vaatteita ja virkaa ?
Pelkkiä kunniamerkkejä ?

Paavo Lipponen on energiateollisuuden konsultti ja entinen suomalainen poliitikko.

Lipponen toimi Suomen pääministerinä vuodesta 1995 vuoteen 1999 ja heti sen jälkeen 1999–2003. SDP:n puheenjohtaja hän oli vuosina 1993–2005.

Myöhemmin Lipponen ryhtyi venäläis-saksalaisen Nord Streamin ja metsäteollisuuden omistaman Pohjolan Voiman konsultiksi sekä luopui kaikista luottamustehtävistään.

Vladimir Putin myönsi Lipposelle kunniamerkin vuonna 2007.

Vuonna 2008 hänet palkattiin vuodeksi venäläis-saksalaisen Nord Stream -kaasuputkiyhtiön konsultiksi. Lipposen kertoi tehtävän olevan vuoden mittainen ja hänen saavan kansainvälisen tason konsultointipalkkioita.

Entisen suurlähettilään Alpo Rusin Vasemmalta ohi-kirjan mukaan Lipposen ja DDR:n Stasin väliset kontaktit alkoivat vuonna 1969 ja Lipponen vuoti vuosina 1969–1972 Länsi-Saksan sosialidemokraattien asioita DDR:n tiedustelulinjan diplomaateille. Kirjan mukaan Lipposen Stasi-peitenimi oli Mungo ja hänen koodi oli XV/326/71.

Lipponen on myöntänyt olleensa DDR:n tiedustelupalvelun Stasin manipuloinnin kohteena 1970-luvulla.

Entisen taistolaisen Ilkka Kylävaaran Taistolaisuuden mustan kirjan mukaan Lipponen on Tiitisen listalla.

Alpo Rusin mukaan Lipposella oli peitenimi, koodi ja avattu operaatio myös Neuvostoliiton KGB:ssä.

Kyllä Suomen eduskunta on vain pikku takahuone, kun isot pojat ja suurvallat pelaavat energiamonopolia?
Eikä sitä peliä pelata ilman muiden oligarkkien kunniamerkkejä ja vaikutusvaltaa.

EU:n vaikutusvaltaisimmat ydinlobbarit ovat Ranskan/Arevan presidentti Sarkocy ja Suomen Lipponen Putinin kunniamerkeillä ilman minkäänlaista esteellisyyttä tai poliittista moraalia?

Ja jälki on poltetun maan taktiikkaa!
Maansa myyneillä ei ole Kunniaa, eikä Isänmaata.


Valtakunnan ykkösnarri ?



Oikeuskansleri Jonkka on Suomessa vain Pyhän Oligarkkian rippipappi, jonka päätökset valuvat valtaeliitin harteilta kuin vesi hanhen selästä ilman perustuslakituomioistunta :

Vanhanen: Hallitus ei vedä ydinvoimaesitystä takaisin


Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan hallitus ei vedä ydinvoimaesitystä takaisin oikeuskansleri Jonkan päätöksestä huolimatta.

Hän sanoi, ettei sille ole perusteita.

- Ehdotus, jonka hallitus on tehnyt eduskunnalle, on selkeästi ministerien poliittisessa harkinnassa ja valmistelussa tehty, ja siitä ministerit kantavat itse vastuun, Vanhanen sanoo YLE Uutisille.

Vanhanen aikoo seuraavaksi kuulla asiantuntijoiden näkemyksiä oikeuskanslerin päätöksestä. Hän sanoo olevansa itse valmis viime kädessä päättämään lupaesitysten takaisinvetämisestä, jos se on tarpeen.

Pekkarinen: Ei vaikutusta lupaesityksiin

Myös elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) on sitä mieltä, ettei oikeuskanslerin huomautuksella ole oikeudellisia vaikutuksia ydinvoimalalupien käsittelyn etenemiseen eduskunnassa.

Myös eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.) katsoo, että huomautuksella ei ole vaikutusta ydinvoimalalupien päätösprosessiin.

Maan tavan mukaan pukki kaalimaan vartijana?

Muistinsa menettänyt Vanhanen ei muista, ettei hän muista !
Mistään oikeusvaltioiden periaatteista ei tarvitse välittää, kun on itse itsemuistamaton itsevaltias Pekkarisen tavoin?!
Huh hellettä!

Vanhasen vaihto ei muuttanut mitään, koska RAY / NOVA / Nuorisosäätiö / jallitushallitus pyllistää edelleen ylimieliseen tapaansa kansan ylivoimaiselle enemmistölle ja kumartaa vain helppoheikkejä!

maanantai 14. kesäkuuta 2010

SS ?


Uin "vahingossa" joitakin kuukausia sitten SS - verkkoon ?
En kuitenkaan ole ahven, josta SS voi kypsentää mielensä mukaista kalakukkoa ?




Lähteäkö merta edemmäs kalaan ?
SS - uusi verkko perkaa ihmiset, kirjoitukset, ketjut, jopa yksittäiset lauseet täysin mielivaltaisesti :


Uusi aloitus ?
SS 13.6.2010 :

Pro Ganja kirjoitti eilen ” uusi aloitus ”- ketjuuni , että SS on kuolinkouristuksissa.

- Vai kuolonkourissa ?

Jatkoin keskustelua pohdiskelulla, jossa totesin, että Suomen valtamedia on jo vuosikymmeniä ollut oligarkkien kuolonkouristuksissa, minkä vuoksi maan valtaeliitti on hukkunut korruptioon, josta demokratiaa ei enää pelasta kuin oikeusvaltion periaatteet varmistava Perustuslakituomioistuin ” pukki kaalimaan vartijana ” – pelin poikkiviheltämiseksi.

Ts. valtamediakaan ei ole ollut vuosikymmeniin vallankäytön vahtikoira, vaan sylikoira !?
Suomessa ei ollut edes tutkivaa journalismia, ennen kuin YLE:n toimittaja Korvola löysi lapion ja alkoi kaivelemaan kepun lautakasoja. Ei ihme, että SS-päätoimittajakin jo heräsi ja alkoi sen jälkeen sanelemaan ilmeisesti "Lumilapioporukan kostoksi" tiukkoja pelisääntöjä vapaan tiedonvälityksen eliminoimiseksi ?
No ?
Vanhasen lautakasa hävisi, kun paljastui, että KMS/NOVA/NUORISOSÄÄTIÖ/RAY- jallitushallitus kirkastaa Suomen lumetaivaan kuin Kointähti juuri ennen viimeistä tähdenlentoaan.
Sitten itse SS – toimittaja Pasi Ahtiainen vahvistaa asian : Median valta on vainoharhaa ! Siltähän se vaikuttaa :

Ainakin SS-kohdalla sananvapaus sanellaan jo täysin toimituksen ehdoilla?
Olin todella hämmästynyt, että asiallinen kommentointini oli jo eilen ? poistettu yhdessä Pro Ganjan kommentin kanssa ?

SS:lle ei siis riitä, että kirjautuu asiallisesti palstalle ?
Sen lisäksi on asioita, joiden lukko ei toimituksessa aukee ?

Kyllähän ahvenet ja kalakukot maistuu hyvälle, mutta jos ne ovat ainoita SS-verkossa suvaittuja vonkaleita, joita voi avoimesti perata, on ilmeistä, että toimituksella on jo hätä kädessä !

Sananvapaus ja sen perillemeno on demokraattisesti toimivan kansalaisyhteiskunnan peruskivi. Jos tätä perusoikeutta ruvetaan rajoittamaan mielivaltaisesti, rikotaan kansalaisten perusoikeuksia ja perustuslakia.

Miten sanavapaus varmistetaan Suomessa, jossa valtaeliittiä kumarteleva media varjelee vain omia etujaan ”pukki kaalimaan vartijana ” ?
Miten varmistetaan avoimen moniarvoisen informaatioyhteiskunnan pelisäännöt ihmisoikeuksia kunnioittaen, jos demokraattiset pelisäännöt puuttuvat ?
Onko SS - verkko nyt kuolinkouristuksissa ?

Ilmeisesti, jollei sen toimitus kykene perustelemaan tämän keskustelun mielivaltaista perkausta ?

Eihän me olla pelkkiä ahvenia, joista lehti paistaa vain itselleen sopivia kalakukkoja ?
Toivon, että toimituksella on tallessa tämän keskustelun poistetut kirjoitukset ja ne palautetaan palstalle ?
Samalla edellytän, että sekä Pro Ganjalle ja itselleni esitetään avoimesti perkauksen perusteet myös muidenkin kalojen osalta, ettei tartte lähteä merta edemmäs kalaan ?

???
Miten kävi ?
SS poisti yllä olevan vaatimukseni samantien palstalta ilman minkäänlaisia perusteluja ?
- On varmaan aika ryhtyä vastavuoroisesti perkaamaan SS-toimituspolitiikkaa sekä Keskisuomalaisen että SS - hallintoelimissä ?


keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

KIRJE STRASBOURGISTA


Sain tänään kirjeen European court of Human Rights / NELJÄS JAOSTOlta Starsbourgista Ranskasta ja 10 viivakooditarraa, joita joudun käyttämään kirjeenvaihdossani Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen kanssa.

Pidetään peukkua, että Suomen demokratisoitumiskehitys saisi tuomioistuimesta uutta potkua, sillä Suomen tilanne kansalaisten perusoikeuksien ja poliittisen syrjinnän kannalta on katastrofaalinen nykyisillä oligarkkien pelisäännöillä !

Tätä maata ja sen ihanaa kansaa kannattaa puolustaa sen nykyisiltä epädemokraattisilta vallankäyttäjiltä !

Onnea ja Menestystä Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimelle !

Yhteistyöterveisin :
Sinikka Suomesta

perjantai 28. toukokuuta 2010

Suomi ydinhuijareitten luvattu maa ?

http://www.hs.fi/keskustelu/Ydinj%E4tepolitiikan+uusi+linja+h%E4mm%E4stytt%E4%E4/thread.jspa?threadID=242984&tstart=0&sourceStart=0&start=20
HS 28.5.2010 12:21
Kepun huijaus ja korruptio loistaa Suomen yllä kuin Kointähti !
Kepun ydinlobbarit, suurinkvisiittori Pekkarinen ja Kalli sanenelevat kansakunnalle uusia ehtoja :
Keskustajohdon ydinjätehaastattelut herättävät huolta pohjoisessa http://yle.fi/alueet/oulu/2010/05/keskus%20tajohdon_y...uolta_pohjoisessa_1718195.h%20tml

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen mukaan Sievin Syyry voisi nousta uudelleen harkintaan ydinjätteen sijoituspaikaksi. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kallin mukaan Fennovoiman ydinjätteet voivat päätyä myös uuden ydinvoimalan sijoituspaikkakunnalle.

"Sievin Syyry uudelleen selviteltäväksi"
Keski-Pohjanmaa –lehden mukaan ministeri Pekkarinen piti viime viikolla kysyttäessä mahdollisena, että 80- ja 90-luvulla tehdyt tutkimukset ydinjätteen loppusijoituksesta otetaan huomioon myös mahdollisessa uudessa tutkimuskierroksessa.
Kallin mukaan ydinjätteen sijoitusvaihtoehdot ovat Eurajoella sijaitseva luolasto tai ne sijoitetaan sille paikkakunnalle, johon laitos rakennetaan.

Korkea-aktiivisen ydinjätteen loppusijoitus on ratkaisematta kaikkialla maailmassa ja Suomea hallitsee nyt maailman vaarallisimmat ydinhuijarit !

Korruptioon uponneen valtaeliitin kaikki ydinvoimaluvat täytyy käsitellä uudelleen seuraavassa eduskunnassa !

Pekkarinen on jo luvannut pyörtää Vuotos-päätöksen Fennovoiman ehdoilla !
Nyt hän on raiskaamassa vaikka Sievin ja sen hanketta vastustavat enemmistön ja asukkaat Fennovoiman ehdoilla !
Outokumpu on suurin Fennovoiman osakas.
TEM virkamies Turunen, Outokummun hallituksen jäsen kärähti jo hankkeen valmistelusta ja siitä huolimatta "Pekkarinen - pukki kaalimaan vartijana" porskuttaa entistä vauhdikkaammin korruptioon uponneissa ydinsaappaissaan suuryhtiöiden setelipiikkiin !

Kaikki oikeusvaltion periaatteet ja atomienergialaki on kumottu : ensin luvat ja sitten jäteongelma kallioperään vastoin parempaa tietoa ja kansan enemmistön tukea !
Suomessako maailman vaarallisin plutokratia ?
- Ihan varmasti !