" Kerran oli aika, jolloin ei ollut naista eikä miestä. Vain kaikkeuden tyhjyys. Ja kun Luoja silloin eräänä päivänä mietti, mitä hän vielä tekisi, hän ajatteli: - Jotakin vielä puuttuu, että luomakunta olisi täydellinen. Nyt se on sokea ja tiedoton kauneudestaan. Sitten hän loi miehen. Ja luomakunta oli kohta itse kauneus. Kun luonto kuvastui miehen sielun peiliin, se oli kuin ihana taulu.
Mies harhaili yksinään maailmassa ja ihmetteli kukkia, eläimiä, puita ja saapui lopulta erään lammikon rantaan.Hän katsoi alas veteen ja huomasi itsensä. Silloin hänen hämmästyksensä oli suuri ?- Tämähän on kaikkien luotujen olentojen joukossa kaunein !
Niin mies vaelsi ympäri maailmaa ja etsi tätä olentoa, eikä hän tiennyt, että hän oli itse Se !Sitten kun mies ymmärsi, että kaikki vaiva oli turhaa ja ettei hän vieläkään löytänyt muuta kuin lammen kalvosta kuvan, hän masentui ja menetti elämänhalun.
Kun Luoja huomasi tämän, hän sanoi itsekseen :- Tässäpä syntyi vaikeus, jota en ollut ottanut huomioon, koska syynä on luomistyöni kauneus ?
- Mitä nyt pitäisi tehdä ?- Tämä mies, jonka tein koko maailman kuvastimeksi, on langennut oman kauneutensaheijastuksen paulaan ! Nyt tämä onneton tila täytyy poistaa !
- Enää en voi luoda uutta miestä, sillä silloinhan olisi kaksi keskipistettä maailmankaikkeuden kehässä. Enkä voi liioin lisätä mitään Luonnon piiriin, sillä se on sinänsä täydellinen…
- Minun on sen vuoksi luotava jotakin muuta: Ei mitään todellista, sillä se horjuttaisi tasapainoa maailmankaikkeudessa, mutta ei myöskään epätodellista, sillä eihän se olisi mitään, mutta jotakin epätodellisen ja todellisen rajalta ?
Ja niin Hän KERÄSI LAMPIEN KALVOISTA PEILIKUVAT JA TEKI NIISTÄ NAISEN.- Mutta kun nainen oli valmis, nainen alkoi heti itkeä. Nainen sanoi: - OI-JOI : Minä olen, enkä minä ole ?
Silloin Luoja taas mietti ja sanoi:
- Oi sinä mieletön väliolento, vain niin kauan kun olet yksin, pysyt epätodellisena.- Mutta kun yhdistyt mieheen, Sinä olet oleva todellinen. Olet oleva osallinen hänen aineeseensa. Ja siksi nainen miehestä erossa on epätodellinen varjo. Sillä hän ei ole muutakuin miehen peilikuva, kuvitelmien peiliin heijastunut !
ST:
Vähän oikaisen : ympärillämme oleva kolmannen ulottuvuuden maailma on vain oman mielemme peilikuva ja heijastus. Se ei ole todellinen.
Ihmisen tie oman elämänsä ja maapallon herraksi on pitkä ja kivinen ja tapahuu vain itsetuntemuksen kautta.
Ensimmäinen herääminen todellisuuteen ja maailmankaikkeuden sunnattomaan ihmeeseen ja hehkuvaan kauneuteen tapahtuu kun ihminen oivaltaa salaisuuden : Minä olen se, joka minä olen. Oman elämäni herra ja valtiatar....... Minä olen toinen sinä.
ST :
Yksi on Yhdessä.
Korkein viisaus
- Voi armaani, kaikkien kukkien täytyy joskus kuihtua, sillä se on niiden osa !
- Koristinpa palatsissa kuningattaren hiuksia, taikka kasvanpa metsän kätkössä, kuitenkinkaikkien, myös minun on kuihduttava !
- Kumpi on kukalle parempi : Jos olen hyljännyt kuninkaallisen aseman ja mennyt metsäänetsimään miestäni, niin olenko menettänyt mitään, mitä voisin surra ?
- Onko se minulle voitto vai tappio, jos kuihdun, niin kuin kukka, jos en koskaan löydä sitä,mikä ainoastaan voi tyydyttää sieluni tarpeen ?
- Miksen olisi uhkapeluri, sillä nainen tietää hetkessä, pettämättömän varmasti oikean miehen, joka on hänelle sopiva, jos vain naiselle suodaan ONNI, kohdata hänet !
- Sitä vaalia eivät ulkonaiset ja satunnaiset kokemukset ohjaa, sen määrää entisen elämänmuistojen summa !
- Olen varma, että sillä hetkellä kun kohtaan elämäni miehen, molemminpuolinen ihme ontodellisuutta, jota ei enää voi väistää….
- Todellisen miehen ja kohtalon yhdysside on jo edellisessä elämässä kehrätty. Se onnäkymätön ja vastustamaton. Olen taottu häneen timanttinauloin….
- Ja aikojen alusta ovat kuninkaan tyttäret saaneet itse valita miehensä.. !
- He osoittavat ylhäisen asemansa vain sillä, että kerran valittuaan he liittyvät mieheensä sitein, jota ei edes kuolema voi katkaista !
- Vain yksi ainoa asia on tärkeää katoavan elämämme aikana: - Jos me vain pisarankin juomme yhtä ainoaa nektaria, totisen rakkauden tulista maljaa, missä jokainen solu ja hiukkanenkin sitä juo, silloin paljastuu ikuisuuden lumo, sillä se on sielun todellinen olemus ja ihanne ?
- Eikö sen etsiminen olisi silloin elämän huimin seikkailu ja matkankohde ?- Eikö se silloin olisi koko elämän hedelmä ? - Enkö silloin uskaltaisi lentää suoraan tuleen, vaikka siivet palaisivat ?
- Enkö silloin uskaltaisi lentää suoraan tuleen, vaikka siivet palaisivat ?
Kun tämä kuiskaus vajosi ja kuoli äänettömyyteen, niin meri alkoi kuplia ja kuohua.Kauneuden jumalatar kohosi äkkiä toisen kerran aaltojen vaahdosta.
Siinä hän seisoi kilpikonnan kuorella ja merivesi valui hänen jäseniltään, joissa loisti merisuolan välke. Hänen kaulansa oli kuin näkinkenkä ja sen helmi-ihossa kuulsi niiden vihreiden smaragdien varjo, jotka kiersivät sitä. Toisessa kädessään hän piti mustaa lootusta, joka oli väriltä sama kuin jumalattaren pitkät, katveiset, tutkimattomat silmät.
Hänen viehkeitä, pehmeitä, täyteläisiä köynnöskäsivarsiaan ja notkeita, hoikkia jalkojaan, polvien kohdalta vienosti kaartuvia, kiersivät punaiset korallirenkaat, jotka punastuivat kateellisina jumalattaren huulten väreille.
Sitten nämä huulet hymyilivät, niin kuin olisivat paljastaneet taivasosuuksia.Hänen povensa kaksi rintaa olivat kääntyneet hiukan toisistansa pois kuin kaksi kinastelevaa sisarusta. Ja povi nousi ja laski aaltojen tahdissa…Vasemmassa kädessään hän piti suortuvaa sinisenmustia hiuksia, joihin oli sotkeutunut pienikadonnut osteri meren pohjasta. Osteri oli aukaissut kannen. Tuskallinen tähtisiru sen sisältäoli vierinyt mereen…
Kuningattaren hiukset valuivat runsaina ja vaahtoavina hänen ympärillään kuin tuulia syleilevät pilvet, jotka velloivat valtameren aalloissa valtavina pyörteinä.
Siinä hän seisoi ja vapisi, hieman etukumarassa, niin että hennot uumat paljastuivat.Vaahto pärskyi ja aaltoili kilpikonnan kuorelle, jossa hän seisoi hummerien, rapujen ja pientenkotiloiden keskellä.
Meren aallotkin suutelivat hänen pienten helmivarpaidensa sinistä simpukankuorta ja hänen sinisten jalkateriensä kaarevaa rintaa.
Siinä hän seisoi, Taivaan Kuningatar ja katsoi kauas hattaraisen valtameriaavikon taa yönmustilla tutkimattomilla silmillään kohti taivaanrantaa…
Kun aurinko laski ja kuu nousi taivaankannelle, kuningatar palasi miehensä luo pimenevään meren helmaan…
UUSIKUU
UUSIKUU, jumalien JUMALA HIUKSISSA. Hän, joka masentaa jumalien, paholaisten ja koko luomakunnan ylpeyden, on Kauneuden ja Kohtalon jumalatar.
Vanha mytologia ja analogia yhdistävät aina suuren jumalattaren kuuhun.Kun sininen, lempeä, loistava pimeys kietoo nääntyvän maailman lievittävään, tyynnyttävään ja virvoittavaan rauhaansa, lepäämme kuuttaren ihanuudessa. Kun kalpea ja mielikuvitusta ruokkiva kuutar ratsastaa taivaankannen yli tähtiä sinipunervissa hiuksisaan, ymmärrämme ikuisesti läsnä olevan naisellisen, Pyhän Neitsyen, antiikin Isiksen jättiläismäisen vahvuuden: Hän, Rakkauden jumalatar, kuu jalkojensa alla ulottaa vahvuutensa yli koko maanpiirin.
Löysin vanhempieni jäämistöstä aikoinaan hyvin vanhan sanskriitinkielestä käännetyn kirjan vaikealukuisella tekstityksellä: Rakkauden korkea veisu - tai jotakin sinnepäin. Jouduin avaamaan lehdet veitsellä, mutta kun aloin saamaan tekstistä selvää ja olin häikäistynyt. Olin välittömästi alkanut kirjoittamaan tekstejä Rakkauden Jumalattaren uudesta ilmestymisestä ja PYHÄSTÄ AVIOLIITOSTA, henkisestä materian muuntamisen laista; fyysisen kehon herkistämisestä ja henkistämisestä energioiden muuntolaitteeksi; siitä valtavasta ihmeestä ja uudestisyntymisestä, kun "naisen" ja "miehen" Pyhä Sakramentti ja yhtyminen muuttuu viisauden voimaksi, ykseydeksi ja vihdoin pyyteettömäksi rakkaudeksi, jossa kaikki polaarisuus häviää. Tasa-painon paljastuessa rakkaus näyttäytyy alasti ja lataa elämään aivan uuden sisällön ja merkityksen.
Tästä ihmeestä myös Kalevala kertoo omalla tavalla: Lemminkäinen, Kalevalan suuri rakastaja haravoidaan pala kerralaan Tuonelan joesta. Lemminkäinen uudestisyntyy: Luonnon viisaus muuntuu rakkaudeksi ! Luonto-äidillä on selkeät suunnitelmat ihmisen ja ihmiskunnan varalle. Niistä asioista aavistelemme vasta vähän, koska emme vielä osaa käyttää pyyteettömän rakkauden voimaa siinä määrin, kuin se olisi jo mahdollista. Intohimojen läpikäyminen ja taltuttaminen lempeyden voimaksi on sama kuin villihärän kesyttäminen. Ilman tätä opetusta ihminen ei koskaan kasva itsetietoisuuteen hallitsemaan itseään tai yhteisöään viisauden säännöillä.
Rakkauden jumalatar on kuulla kruunatun miehen puoliso
On olemassa yhteys, jonka kaikki vanhat kansat ovat tunteneet, kuuotsaisen itämaanyön ihanuuden ja sen kosmisen magneettisuuden välillä, jolla Nainen ja hänen mystillinen kauneutensa vaikuttavat hänen ikuiseen potilaaseensa, Mieheen.Kun mies jää vaille naisen osallisuutta, hänen elämänsä muistuttaa janoon nääntyvän maan elämää, vailla vapahtavaa yötä.Samalla kun Mies on hyvän vaimon jumala - moraalin ydin - on Rakkauden jumalatar kuulla kruunatun miehen puoliso, kaikkien uskollisten vaimojen perikuva ja esikuva.
Tästä ikiaikaisesta myytistä on seurannut avioliiton vertauskuva, aviollinen sopusointu jatäydellistyminen naisen ja miehen ” Pyhässä avioliitossa”, joka on intiimi ja rikkoutumaton.Puolisot ovat osa samasta kokonaisuudesta, samasta olennosta. Vasen puolisko on vaimo, oikea mies. Tämä yhteinen liitto kätkee anonyymisti hermafrodiitin, pyhän ja purkautumattoman avioliiton ihannetyypin.
Pyhä, mystinen miehen ja naisen avioliitto on yksi elävä jumala, sillä se heijastaa naisen ja miehen ikuista rakkautta. Ikuinen rakkaus on ihmisten ja jumalien korkein onni.Pyhässä avioliitossa nainen ja mies ovat ikuisesti vastavuoroisesti toinen toisensa uskollisia orjia.Sitten voidaankin kysyä kuka on maailman rakastetuin nainen ?
- Hän on se, joka palvoo miestään jumalana !
Tämä miehen ja naisen ikuisen, pyhän avioliitin mytologia perustuu ikiaikaiseenlegendaan:
- Kaikkien luotujen hallitsijan kodissa oli valtataistelu. Ovela kaikkeuden hallitsijanvaimo oli viettelevä ja ovela. Ensin hän voitti puolisonsa elefantintaljan, sitten helminauhan, joka oli tehty pääkalloista. Lopulta hän voitti kaikki puolisonsa aarteet yhden toisensa jälkeen. Sitten viettelijätär sanoi: - nyt minä haluan myös sen, mitä kannat pääsi päällä ! Vaikka korkea hallitsija huomasi vaimonsa metkut, hän sanoi : Hyvä ! Ja niin viettelijätär voitti jälleen; hän sai mieheltään tämän pään, kuun. Vaimo oli kuitenkin suuresti pettynyt ja julmistui: – Tarjoat minulle vaivaista kuuta !- Vähät minä sinun kuustasi välitän ! Jumala yritti lohduttaa vaimoaan ja kysyi: - Eikö tämäkin kuu, jonka annoin pois,ole edelleenkin pääni päällä ?- Minähän kannattelen koko Maailmankaikkeutta ? Se mitä annan tai lahjoitan, ei vähennä arvoani tai vähennä minulta mitään. Olen kaikkivaltias maailman herra ?
Myös eräs toinen, viekas jumala oli ihastunut valtiattareen. Tässä tulisi hänen tilaisuutensa; hän rakasti hallitsijattaren raivoa ja oli riemuissaan siitä, että jumalatar oli puolisolleen kiukustunut. Tämä toinen jumala oli ovela ja nautti jumalattaren vihan kauneudesta, ja niinpä hän yritti lepyttää kuningatarta pyytämällä tältä hänen puolisonsa lopullista voittoa, kuuta.Imarteleva jumala maanitteli ja ylisti kuningattaren ikuista kauneutta loistavammaksi ja säteilevämmäksi kuin ”vaivainen kuu”, joka olisi vain kalpea aavistus jumalattaren loputtomasta kauneudesta. Sitten hän empimättä pyysi jumalattarelta kuuta itselleen.
Silloin jumalatar kysyi: - Mitä, etkö sinä voikaan tulla ilman kuutasi toimeen ?
Myös kaikkein korkein jumala oli kuullut keskustelun. Hän mietti ja sitten Jumala sanoi:
- Tietäkää siis, te molemmat, että jos kuu on pois otsaltani, koko tämä maailma lakkaa olemasta ! Sen jälkeen koko maailma uppoaa ja vajoaa pimeyteen !
- Miten se on mahdollista ? kysyi viekas jumala, samoin kuin kuningatar hämmentyneenä.
Jumala vastasi :
- Kuu on kaunein esine kaikkien luotujen joukossa. Kannan sitä otsallani vertauskuvana mahdista, joka on keskipiste, jonka ympäri sielullinen sekä sieluton elämä kiertää… Kauneus on näet maailman valtias ja kauneutta vailla koko maailma vajoaisi toimettomuuteen ja pimeään.
- Miten se on mahdollista ? kuningatar kysyi.
- Jos kerrot kuun salaisuuden, annan kuun sinulle takaisin, maanitteli viettelevä vaimo ja katseli puolisoaan ihastuneena.
Jumala oli onnellinen, hän saisi vaimoltaan kuun takaisin, sen ainoan, minkä hän todella halusi. Niinpä jumala ryhtyi kertomaan. Hän, jumala kallisti itsensä mukavasti vuoren seinää vasten ja jumalatar nojautui hänen rintaansa vasten lempeästi kuuntelemaan kertomusta. Kaikki olivat jo hiljentyneet, kun jumala yhtäkkiä näki hän vuoren kupeella miehen, joka vaivoin laahusti eteenpäin ja ylöspäin lumikinoksien keskellä, kohti jumalien yliaistillista ja ikuista kotia.
Jumala näki yksinäisen ihmisen, joka näytti muurahaiselta, joka oli eksynyt.
Jumala osoitti myös vaimolleen eksynyttä ihmistä ja ihmetteli mitä ihminen etsi vuorta pitkin kiivetessään ? - Täällähän asuivat vain kuolemattomat ? Paras odottaa ja katsoa ? Odotetaan ensin mitä tuo kuolevainen raukka etsii ?
Ja niin jumala huusi miehelle: - Kuka sinä olet ja miksi kiipeät yksin tänne kinosten keskellä ?
Tyydytä sieluni jano
Jumala katseli lempeästi nääntyvää ihmistä ja oli tyytyväinen, että oli malttanut odottaa. Hän rakasti ihmistä, joka etsi ikuista; ihmistä, joka oli tullut kuulemaan ihmeellistä kertomusta. Sitten jumala otti ihmisen armollisesti kämmenelleen ja laittoi tämän hiuksiinsa tuuhean tukan viisaaseen varjoon.
Niin Jumala sai kuun takaisin ja taivaallinen sopusointu palasi kuolemattoman jumalan ja tämän puolison kotiin. Jumala kohotti rakkauden maljaa ja kaatoi sen yli koko maan piiriin. Se oli tarkoitettu jokaiselle. Tämä ihmeellinen eliksiiri ja rakkauden salainen resepti tipahti maan päälle:
- Autuas se, joka rakkaudesta humaltuu !
Kun jumala sai kuun takaisin, hän alkoi kertoa ihmeellistä satua, jota koko luomakunta hiljentyi kuuntelemaan maailman ääriin.
Pyhä Graalin malja avautui. Se läikkyi yli koko maanpiirin:Pyhä ehtoollinen, miehen ja naisen ikuinen liitto, ikuisen kuolemattoman rakkaudenydin ja sen ykseys, on yliaistillisen viisauden kuolematon helmi.
Meri tyyntyi, sen mutaisimmassa pohjassa myös pieni onneton osteri raotti kanttaan ja alkoi paljastaa helmeään, jonka se oli kätkenyt tuhansiksi vuosiksi kaikelta julmuudelta ja pedoilta.
UUSIKUU, jumalien JUMALA HIUKSISSA. Hän, joka masentaa jumalien, paholaisten ja koko luomakunnan ylpeyden, on Kauneuden ja Kohtalon jumalatar.
Vanha mytologia ja analogia yhdistävät aina suuren jumalattaren kuuhun.Kun sininen, lempeä, loistava pimeys kietoo nääntyvän maailman lievittävään, tyynnyttävään ja virvoittavaan rauhaansa, lepäämme kuuttaren ihanuudessa. Kun kalpea ja mielikuvitusta ruokkiva kuutar ratsastaa taivaankannen yli tähtiä sinipunervissa hiuksisaan, ymmärrämme ikuisesti läsnä olevan naisellisen, Pyhän Neitsyen, antiikin Isiksen jättiläismäisen vahvuuden: Hän, Rakkauden jumalatar, kuu jalkojensa alla ulottaa vahvuutensa yli koko maanpiirin.
Löysin vanhempieni jäämistöstä aikoinaan hyvin vanhan sanskriitinkielestä käännetyn kirjan vaikealukuisella tekstityksellä: Rakkauden korkea veisu - tai jotakin sinnepäin. Jouduin avaamaan lehdet veitsellä, mutta kun aloin saamaan tekstistä selvää ja olin häikäistynyt. Olin välittömästi alkanut kirjoittamaan tekstejä Rakkauden Jumalattaren uudesta ilmestymisestä ja PYHÄSTÄ AVIOLIITOSTA, henkisestä materian muuntamisen laista; fyysisen kehon herkistämisestä ja henkistämisestä energioiden muuntolaitteeksi; siitä valtavasta ihmeestä ja uudestisyntymisestä, kun "naisen" ja "miehen" Pyhä Sakramentti ja yhtyminen muuttuu viisauden voimaksi, ykseydeksi ja vihdoin pyyteettömäksi rakkaudeksi, jossa kaikki polaarisuus häviää. Tasa-painon paljastuessa rakkaus näyttäytyy alasti ja lataa elämään aivan uuden sisällön ja merkityksen.
Tästä ihmeestä myös Kalevala kertoo omalla tavalla: Lemminkäinen, Kalevalan suuri rakastaja haravoidaan pala kerralaan Tuonelan joesta. Lemminkäinen uudestisyntyy: Luonnon viisaus muuntuu rakkaudeksi ! Luonto-äidillä on selkeät suunnitelmat ihmisen ja ihmiskunnan varalle. Niistä asioista aavistelemme vasta vähän, koska emme vielä osaa käyttää pyyteettömän rakkauden voimaa siinä määrin, kuin se olisi jo mahdollista. Intohimojen läpikäyminen ja taltuttaminen lempeyden voimaksi on sama kuin villihärän kesyttäminen. Ilman tätä opetusta ihminen ei koskaan kasva itsetietoisuuteen hallitsemaan itseään tai yhteisöään viisauden säännöillä.
Rakkauden korkea veisu ilmensi sellaisia ulottuvuuksia ja säihkyviä säkeniä, että se ehkä olisi aika painattaa uudestaan ?
Marikki:
Kiitos! Löysin sen. Jotenkin aavistelinkin Uuno Kailasta tuon kielen perusteella ja Intiaan se tuntui viittaavan. Aion lukea sen, eli:
Rakkauden korkea veisu : muinaisintialainen runoelma / sanskriitinkielisen käsikirjoituksen mukaan englanniksi sovitellut F. W. Bain; suomentanut Uuno Kailas; Jyväskylä : Gummerus, 1924
Uutta painosta ei tosiaan taida löytyä. Jossa jollakulla on tämä hyllyssään, niin tiedoksi, että antikvariaatitkin maksavat siitä 100 euroa.
Sigurd Wettenhovi-Aspa muuten aikoinaan väitti, että Kalevalan ja vanhojen hindu-tarinoiden samankaltaisuus selittyy sillä, että sivistys on lähtenyt Suomesta. Hänen huikeissa teorioissaan Intian ja Egyptinkin kieli ja uskonto ovat variaatioita Kalevalan kielestä ja uskonnosta.
En usko näitä selityksiä, mutta kieltämättä joskus joutuu hämmästyksen valtaan kun huomaa tarinaperinteen olevan eripuolilla maailmaan niin paljon samankaltaista.
ST:
Vielä 1500-luvulla Fennolandiassa ? oli matriarkaalinen maailmankatsomus. Uskottiin naispuoliseen jumalattareen ja luonnon henkiin ja aikakäsitys oli kuu-kausi. Etymologisesti Väinämöinen on siis varmaankin silloin ollut Veen-emonen.
Kun kristityt valtasivat tämänkin maailmankolkan, siirryttiin gregoriaaniseen aikakäsitykseen ja miesten valtakauteen.
Veen-emosesta tuli Väinämöinen. Mutta Kalevalankin sankarit ymmärsivät, että jotakin oleellisempaa ja elintärkeää elämästä puuttui, kun miesten oli yhdessä lähdettävä Samporetkelle etsimään taivaallista puoliskoaan, jota ei voinut saavuttaa muuten kuin yliaistillisin ehdoin:
Kullat on lasten kukkasia - hopeat hevon helyjä -
Taiatko takoa Sammon, kirjokannen kalkutella :
Joutsenen kynän nenästä,
maholehmän maitosesta
yhden ohrasen jyvästä
kesäuuhen villasesta ?
... niin annan neidon palkastasi, työstäsi tytön ihanan !
Kalevala todellakin kuuluu maailman tärkeisiiin viisauskirjoihin. Kaikissa viisauskirjoissa opetukset on kätketty myytteihin ja symboleihin ja "matka itseen" on jätetty totuudenetsijän itsensä vastuulle. Yksilöitymiskehityksen, eettisen kehityksen ja moraalin syntymisen kannalta on enisarvoisen tärkeää ymmärtää, että tieto tulee ulkoapäin ja viisaus ihmisen sisältä: Yksin yöt tulevat - yksin päivät valkeavat !
Siksi Kalevalan Sammon takomisen ehdot ovat "yliaistilliset". Kalevalaisen soturin tie edellyttää kosmisten päämäärien tunnustamista. Henkinen soturi ei laita ensimmäiselle sijalle rahaa: " Kullat on lasten kukkasia, hopeat hevon helyjä ."
Kaikkein tärkeintä on henkisen perinnön etsiminen, yhteys " ikuiseen olevaan. "
Ihmisen yliaistillinen perintöosa, Jumala ei ole ihmisen ulkopuolella, se on ihmisen sisällä.
Ihmisen on etsittävä Jumaluutta, armeliaisuutta ja laupeutta sisältään. Vasta silloin ihmisyyden taivasosuus aukeaa ja voidaan yhdessä palauttaa tämä planeetta alkuperäiseen taivaalliseen Paratiisitilaan, mikä on annettu ihmisen ja ihmiskunnan tehtäväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti