torstai 21. lokakuuta 2021

Myrkkypiikistä uusi Messias

 
Helsingin hiippakunnan piispan Teemu Laajasalon mielipide HS:ssa 18.10. oli kuin viimeinen tuomio ja inkvisitio rokottamattomille:

Jokainen ihminen, jolla ei ole lääketieteellistä estettä, on velvollinen ottamaan koronarokotteen. Rokotteesta kieltäytyvä toimii itsekkäästi ja moraalittomasti. Pitäisikö meidän arvioida rokotteista kieltäytymistä nimenomaisesti toisten elämän kurjistamisen tai lyhentämisen näkökulmasta? Miksi yksilöllä pitäisi saada olla oikeus estää toisen ihmisen syöpähoidot tai leikkaustarve? Ihmisen velvollisuus on ajatella lähimmäistä ensin. Kiistattoman lääketieteellisen näytön perusteella paras ja tehokkain tapa suojata lähimmäisiä kulkutaudista seuraavalta kärsimykseltä, kurjuudelta ja kuolemalta on ottaa itse rokote. Rokotteesta kieltäytyvä ihminen toimii itsekkäästi, moraalittomasti, eikä välitä toisen ihmisten kärsimyksestä tai kuolemasta.”

Laajasalon tuomioepistola sisälsi myös kiristysuhkan
”Vähitellen on myös kiristettävä kaikkia mahdollisia rokottamattomien rajoituksia; matkustusrajoituksia, koronapassivaatimuksia sekä eri työpaikoilla edellytettäviä todistuksia, jotta tilanne muuttuu. Meidän tulee kantaa vastuu yhteisönä osoittamalla oikea lähimmäisenrakkauden toteutumistapa selkeästi tiukentuvien, rokottamattomiin kohdentuvien, rajoitusten avulla.”

Hupsista ?
Eipä piispa ollut edes se ensimmäinen, joka kiven heitti ! Kivitystä, syrjintää, rovioita, vihaa, syyllistämistä ja vainoa on vaatinut muukin globalistieliitin valtakoneisto kaikkialla maailmassa.

 
Yhtä hupaista kuin piispan jeesustelu, on myös Helsingin seurakunnan profiloituminen rokotteiden probagandasotaan, jossa Jeesusta käytetään mainoskuvien maskimannekiinina. Ei ihme, että piispan liperien paukkuessa viimeistä tuomiota, sadat ihmiset ovat jo eronneet kirkosta. Suomen valtiokirkko rypee nyt moraalisessa pohjamudassa. Sen olematon auktoriteetti on lopullisesti mennyt.

Voihan kiesus ?

Jeesus kääntyisi haudassaan, jollei olisi ylösnoussut ?
Hän hymyilee rakastavasti pilven päältä armollisesti Helsingin piispalle ja kuuliaiselle kirkkorahvaalle. - "On annettava anteeksi, sillä Jumala rakastaa kaikkia piikkinarkkareita ja rokottamattomiakin yhtä paljon."

Piispa Laajasalo ja Helsingin kirkko ovat sukkelasti lobanneet Jeesuksesta alisteisen globalistijumalan, jota käytetään hyväksi myrkyllisen piikkiproteiinin markkinointiin.  Kokeellisen geenimanipulaatiopistoksen on arvioitu rikastuttavan rokotebisnestä seuraavien parin vuoden aikana parilla biljoonalla dollarilla.  Myös katolisen kirkon paavi on innostunut transhumanismista. Liekö kirkon ja vatikaanin kolehtihaavit yllättäen täyttyneet kiitollisen rahvaan hyväntahtoisuudesta ?

Myrkkypiikistä uusi Messias
 
On helppo kuvitella tämän jälkeen, että myös kirkkorahvaalta vaaditaan rokotepassi. 
Ilman piikkiä ei tipu ehtoollista eikä Pietarin portit aukene. Kirkon ovella virkaatekevä kappalainen tekee tarkastukset avin virkamiesten silmälläpidon alaisina, kunhan kukaan ei vahingossakaan livahda nauttimaan kaikkivaltiaan pyhiä sakramentteja ilman piikityksiä.

Maailmahistorian messiaaninen, kristillinen elämänkohtalo on ollut rakkauden ydinsanomaa, peruskertomus heikomman puolesta puhujasta ja uudestisyntymisestä.
Jeesus asettui pelottomasti niiden puolelle, joita hänen aikansa hurskastelijat pitivät huonoina ihmisinä. Jeesus oli syntisten, hyljeksittyjen ja halveksittujen ystävä. Spitaaliset, publikaanit ja samarialaiset olivat niitä, joita hän nosti. Tänä päivänä Jeesus varmaan hengailisi mamujen, pultsarien, narkkarien, asunnottomien  ja kerjäläisten kanssa kuleksimassa ja herättäisi yleistä pahennusta.
 
 
 
Mikä olisi Jeesuksen vuorisaarna tämän päivän uuspakanoille? Säästyisikö ulkokultaiset piispat ja papit, joilta puutuu rakkaus?
 
Tänään uuspakanuuden aikana Jeesus on pelkkä kirkon kiiltokuva. Kuvaa muokataan sopivasti ajan henkeen vallanpitäjille sopivaksi. Oman aikansa vallankumouksellinen ja kapinallinen Jeesus on kuollut ja kuopattu.

"Minä olen Tie, Totuus ja Elämä!
Jeesus on hebreaksi Joshua ja tarkoittaa "Minä olen Se, joka minä olen"
Se mies elää, vaikka on kuollut.

 

 

 

 

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti